Etusivu » Uutiset » Kuhmon lastenkonserteissa kuhmolaistarinat kohtaavat ranskalaisen musiikin

Kuhmon lastenkonserteissa kuhmolaistarinat kohtaavat ranskalaisen musiikin

15.07.2009

Kuhmon Kamarimusiikin lastenkonserteissa kuullaan sunnuntaina Gabriel Faurén musiikin innoittamia nuorten kuhmolaisten tarinoita. Tarinoita kertoo Lasse Pöysti ja Faurén teoksen Dolly soittavat pianistit Junio Kimanen ja Emil Holmström. Konsertit ovat sunnuntaina Kuhmo-talon Pajakka-salissa klo 13 ja klo 15.

Gabriel Fauré sävelsi pianosarjan kappaleet 1890-luvulla syntymäpäivälahjoiksi Dollyksi kutsutulle tytölle. Uudet tarinat musiikki sai tänä vuonna, kun Kuhmon Tuupalan yläkoulun oppilaat kirjoittivat konserttia varten pieniä tarinoita.

Lastenkonsertit ovat jo vuosia kuuluneet Kuhmon Kamarimusiikin ohjelmaan. Tänä vuonna lapsia muistetaan entistä enemmän, sillä ensimmäinen lastenkonsertti oli jo tiistaina. Loppuunmyydyssä konsertissa kuultiin Olli Mustosen säveltämä satu Kolme poikaa, kolme puuta.

Keijuja ja karhuja

Gabriel Faurén musiikki innoitti kuhmolaisnuoret kirjoittamaan kertomuksia keijukaisista, perhosista, karhuista ja hiirulaisista sekä sirkuksen saapumisesta kaupunkiin. Kiinteästi kuhmolaiseen mielenmaisemaan kuuluva luonto oli myös vahvasti mukana.

Yksi esitykseen valituista tarinoista on 16-vuotiaan Tiia Kotamaan kertomus karhusta: ”Pieni karhu herää talviuniltaan. Se on syntynyt keskellä talvea eikä siis ole koskaan nähnyt muuta kuin lunta ja jäätä ja tuntenut vain purevan pakkasen. Se nousee varovasti ylös ja hieroo silmiään. Se lähtee varovasti liikkeelle kolosta jossa myös sen äiti nukkuu. Se kurkkaa ulos ja näkee jotain aivan ihmeellistä. Kaikki se mikä vielä talvella oli valkoista ja kylmää on kadonnut ja tilalle on tullut vihreää ruohoa. Pieni karhu lähtee varovasti liikkeelle ja ylittää puron, joka vielä talvella oli jäässä. Kulkee läpi vihreän koivikon joka vielä talvella oli lumen peitossa. Se istahtaa pellon reunaan ja katselee, miten kaikenlaiset eläimet ryömivät koloistaan haistelemaan kevään ensi tuoksuja. Ja karhu ajattelee hiljaa mielessään – kevät on ihmeellinen.”

Lisätietoja
Kuhmon Kamarimusiikin lehdistötoimisto avoinna festivaalin ajan ma–la klo 10–18, su klo 11–15
Puh. (08) 6155 5431 tai 6155 5432
kiireellisissä tapauksissa lehdistöpäällikkö Juhani Koivisto puh. 040 508 9896
Faksi (08) 652 1961
Sähköposti press.festival@kuhmofestival.fi
Pressikuvat löytyvät osoitteesta www.kuhmofestival.fi päävalikosta Valokuvat-kohdasta

http://www.kuhmofestival.fi

  • Yhteistyössä: