29.08.2013

Kuhmon Talvi vain muutaman kuukauden päästä

Esillä musiikkia, näyttelyitä, luontokuvia, tanssia, teatteria, elokuvia ja lähiruokaa

Kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyössä kokoama talvinen kulttuuritapahtuma Kuhmon Talvi järjestetään jo kuudennen kerran 1.1.−6.1.2014. Kuhmon Talvi yhdistää kansain-välisestikin tunnustetut kuhmolaiset kulttuuritapahtumien järjestäjät ja taiteilijat. Luvassa on parasta kuhmolaista kulttuuria: musiikkia monessa muodossa, tanssia, teatteria, näyttelyitä, elokuvia ja lähiruokaa.

Tapahtumaa perustettaessa sen tunnukseksi valittiin ”Parasta kuhmolaista kulttuuri¬osaamista”.  Tätä ajatusta on juhlassa seurattu tälläkin kertaa.  Tilaisuuksien Kuhmo-yhteydet ovat useammanlaisia: mukana on sekä Kuhmossa asuvia, täältä lähtöisin olevia tai sukujuuriltaan kuhmolaisia tekijöitä sekä myös niitä, joita kuhmolainen kulttuurin tekeminen on vuosien mittaan sitonut tähän kaupunkiin.

Kuhmon Talvi avataan Kuhmo-talossa uudenvuodenpäivänä 1.1. taidemaalari Urho Kähkösen näyttelyllä Pyrkimys valoon.  Taiteilija kertoo näyttelystään seuraavaa: ”Opiskellessani elokuva- ja videoalaa valolla oli suuri merkitys luotaessa kuvia. Kuvauspaikalla valaisija on ohjaajan ja kuvaajan ohella tuotannon selkäranka. Ei ole siis sattumaa, että maalauksissani valo on muodostunut niin tärkeäksi elementiksi. Valo luo muodon, värin ja rytmin. Valo on elämisen ja näkemisen kannalta elintärkeää. Tämän takia eri kulttuureissa ympäri maailman se on myös uskon, johdatuksen, järjen symboli. Pyrkimys valoon -näyttely aukeaa valon juhlan eli joulun jälkeen keskelle kaamosta osaksi Kuhmon Talvea. Työni ovat akryylimaalauksia ja installaatioita.”

Uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 18.00 saamme myös nauttia perinteisestä uudenvuoden konsertista Kuhmo-talossa.

Torstaina 2.1. paneudutaan kuhmolaisen luonnon erikoisuuteen, metsäpeuraan.  Martti Montosen kirja Suomen peura oli ilmestyessään v. 1974 äärimmäisen tärkeä puheenvuoro tämän eläimen palauttamisessa suomalaiseen luontoon.  Tämän kirjan kuvitusta on esillä Kuhmon kaupunginkirjaston näyttelyssä, joka avataan 2.1. klo 14.00.  Samana iltana klo 18.00 saadaan nauttia paljon kuhmolaista luontoa kuvanneen Ulla Poukkasen luontokuvaillasta Petolan auditoriossa.  Otsikkona illalla on Metsäpeuran poluilla.

Kuhmon Talven kirjailijavieras perjantaina 3.1. on Riikka Pulkkinen, jonka sukujuuret ovat vahvasti Kuhmossa.  Hänen tähänastiset teoksensa ovat saavuttaneet laajan lukijapiirin ja löytäneet julkaisijansa jo ulkomaillakin.  Riikka Pulkkisen kirjailijatapaaminen on Kuhmon kaupunginkirjastossa klo 18.00.

Lauantaina 4.1. Kuhmon tarjoaa klo 16.00 Juminkeossa uuden taidenäyttelyn avauksen.  Näyttelyllä on kaksikin teemaa: Kalevalaa maailmalla – 100 taiteilijaa ja Miranda Vissers, joka on hollantilainen kuvataiteilija.  Kuten aina Juminkeossa, perimmäisen teemana on Kalevala ja sen henki.

Saman iltana lauantaina 4.1. klo 18.00 saadaan Kuhmo-talon Lentua-salissa nauttia Kuhmon Kamarimusiikin talvikonsertti, jossa kuullaan Mozartin, Beethovenin ja Schubertin musiikkia.  Kuhmon Kamarimusiikin taitureista ovat esiintymään tulossa tällä kertaa Kaisa Kortelainen, huilu, Minna Pensola, viulu, Vladimir Mendelssohn, alttoviulu, ja Martti Rousi, sello.

Sunnuntaina 5.1. vietetään Tanssin päivää klo 15.00 Kuhmo-talon Lentua-salissa. MOMO-tanssiteatteriesityksen lapsille tuottaa Routa ja sen koreografia on Sonja Pakalenin käsialaa.

Loppiaisaatto 5.1. jatkuu Hotelli Kalevalassa klo 19.00.  Tuolloin tarjolla on Vienalainen rapsodia – lauluja ja starinoita.  Esiintymässä on Maari Kallberg kumppaneineen ja tuottajana tällä tapahtumalla Musiikkjuhla Sommelo.

Kuhmolainen elokuvateatteri Pajakkakino on tänäkin vuonna mukana Kuhmon Talvessa.  Loppiaispäivänä 6.1. klo 15.00 nähdään dokumenttielokuvia Kuhmosta.

Kuhmolainen ruokakulttuuri saa tänä vuonna entistäkin suuremman painon Kuhmon Talven ohjelmassa.  Uudenvuodenkonsertin alkamista voi 1.1. klo 16.00–17.30 odotella Kuhmo-talon Kahvila Juttuassa jossa tarjoillaan kainuulaisen keittiön herkkuja.  Toinen mahdollisuus herkutella tarjoutuu sunnuntaina 5.1. klo 20.00, jolloin Hotelli Kalevalan keittiö järjestää kainuulais-kansainvälisen tapasillan.

Kuhmon Talven tavoitteena on tarjota monipuolista kulttuuria niin kuhmolaisille kuin kauempaakin tuleville. Kuhmon Talven tekijät ovat Juminkeko, Musiikkijuhla Sommelo, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi, Kuhmo-talo ja Luontokeskus Petola sekä Pajakkakino ja kainuulaisista herkuista vastaavat Hotelli Kalevala ja Kahvila Juttua.

Kuhmon Talven graafisesta ilmeestä vastaa kuvataiteilija Klaus von Matt.