27.12.2012

Kuhmon Talvi viidennen kerran

Esillä musiikkia, teatteria, näyttelyitä, luontokuvia, tanssia ja elokuvia

Kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyössä kokoama talvinen kulttuuritapahtuma Kuhmon Talvi järjestetään viidennen kerran 31.12.2012−6.1.2013. Kuhmon Talvi yhdistää kansainvälisestikin tunnustetut kuhmolaiset kulttuuritapahtumien järjestäjät ja taiteilijat. Luvassa on parasta kuhmolaista kulttuuria: musiikkia monessa muodossa, tanssia, teatteria, näyttelyitä, elokuvia ja lähiruokaa.

Kuhmon Talvi avataan Kuhmo-talossa uudenvuodenaattona 31.12. taidenäyttelyllä Punaiset kengät. Näyttelynteemana on aika ja kulkeminen. Läsnä ovat hetken heijastukset, ajan kulumisen jättämät jäljet sekä muistoja kantavat esineet. Piirrokset, installaatiot ja kuvat ovat tarinoita naisen arjesta ja koko elämästä. Näyttely on katkelma kahden ystävän taivalluksesta kohti yhteistä 60-vuotisjuhlaa. Näyttelyn piirrokset ovat Maija Pennan ja valokuvat Marja-Stiina Suihkon.
Uudenvuodenpäivänä 1.1. saamme perinteiseen tapaan nauttia uudenvuodenkonsertista Kuhmo-talossa. Kuhmo-talo toteuttaa konsertin yhteistyössä Konserttiyhdistys Korven kanssa. Ohjelma on monipuolinen kooste uutta ja vanhaa, suomalaista ja kansainvälistä musiikkia aina Beethovenista nuoriin suomalaisiin säveltäjiin. Esiintyjinä ovat Sanna Heikkinen, sopraano, Lauri Sallinen, klarinetti, ja Väinö Jalkanen, piano.

Keskiviikkona 2.1. on vuorossa kirjailija, kuvataiteilija Rosa Liksomin tapaaminen ja Topi Mikkolan monologi Reitari. Lappilaistaustainen kosmopoliitti Rosa Liksom on ihastuttanut jo vuosikymmenien ajan koti- ja ulkomaista kulttuuria kirjoituksilla, maalauksilla, näytelmillä ja videoteoksilla. Liksom tunnetaan parhaiten postmoderneista novelleistaan. Hänen tuotantonsa keskeisiä teemoja ovat nainen, vallankäyttö ja seksuaalisuus. Liksom sai Finlandia-palkinnon vuonna 2011 teoksella Hytti nro 6.

Topi Mikkolan esittämä Reitari on fiktiivinen monologi omaperäisestä lappilaisesta kuvataiteilijasta Reidar Särestöniemestä (1925−1981). Reitarissa on liksomilaista, rehevää hurjuutta, juonen nopeata ja äkkiväärää kuljettelua sekä groteskeja tilanteita. Reidar Särestöniemi oli hyvin monikasvoinen henkilö, yhtä aikaa sekä maailmanmatkaaja että Lapin erakko, yksi suomalaisen kuvataiteen arvostetuimpia taiteilijoita. Monologin ensi-ilta oli 12.11.2005 ja esitys palkittiin vuonna 2007 Työväen Näyttämöpäivien parhaana esityksenä. Monologin sovitus ja ohjaus on Jani Mannisen.

Luontokeskus Petolassa järjestetään Suurpetojen jäljillä -luontokuvailta torstaina 3.1. Luontokuvailta on myös luontokuvaaja Kari Kemppaisen kuvanäyttelyn avajaistilaisuus. Kari Kemppainen on seurannut petojen elämää jo yli 20 vuotta. Illassa on luvassa makupaloja työn tuloksista herkullisilla tarinoilla höystettynä. Kari Kemppaisen kuvanäyttely on esillä Luontokeskus Petolassa maaliskuun loppuun saakka.

Perjantaina 4.1. Tanssin illassa nähdään Kuhmo-talon Lentua-salin lavalla Heimo-tanssiteos. Heimo on kylmässä asuvien ja lämpimästä tulleiden yritys etsiä tarkoitusta elämään sekä ymmärtää itseään ja toisiaan. Heimo koostuu ihmisten tarinoista laulettuna, soitettuna, tanssittuna aina Columbian lämmöstä Sonkajärven syksyyn. Tanssiteos saa kantaesityksen Pyhäjärven Täydenkuun Tansseissa heinäkuussa 2012. Tanssiteoksen koreografia ja ohjaus on Ari Nummisen ja dramaturgia Juha Hurmeen.

Loppiaisaatto 5.1. tarjoaa kolme tapahtumaa alkaen klo 15.00 elokuvalla Pajakkakinossa. Teemana on Eilispäivän Kuhmo elävissä kuvissa.

Kuhmon Kamarimusiikin talvikonsertissa klo 18 soivat Joseph Haydnin pianotrio nro 39 G-duuri Hob. XV/25 “Mustalaisrondo”, Maurice Ravelin Tzigane, konserttirapsodia viululle ja pianolle, sekä Johannes Brahmsin pianokvartetto nro 1 g-molli op. 25. Esiintyjien joukko edustaa kesän festivaalin kokeneinta kaartia: mukana ovat Heini Kärkkäinen, piano, Minna Pensola, viulu, Vladimir Mendelssohn, alttoviulu, ja Tomas Djupsjöbacka, sello.

Konsertin jälkeen jatketaan jo vuonna 2012 erinomaiseksi koettua herkuttelua kaenuulaisten tapasten parissa. Tapaksia on tarjolla kahvila-ravintola Neljässä Kaesassa klo 20 alkaen.

Päivän kulttuuriantia voi sulatella loppiaistansseilla Hotelli Kainuussa.

Juha Taskisen Viena aihkii -valokuvanäyttely avautuu Juminkeossa sunnuntaina 6.1. Juha ”Norppa” Taskinen (s. 1958) on Haukiniemen kylästä kotoisin oleva suomalainen dokumentaristi, luontokuvaaja ja -kirjailija. Työssään Taskinen on erityisesti keskittynyt saimaannorppaan ja Saimaan järviluontoon, muun muassa Pihlajaveteen sekä Koloveteen. Hän on tuottanut aiheesta lukuisia elokuvia ja kirjoja. Töistään Taskinen on palkittu lukuisilla palkinnoilla. Vuonna 1985 hänen kuvansa Saimaannorpat luodolla valittiin vuoden luontokuvaksi ja vuonna 1991 Unelma Saimaasta valittiin vuoden luontokirjaksi. Viena aihkii -näyttely kertoo Taskisen suhteesta Vienan Karjalan luontoon ja ihmisiin.

Kuhmon Talven päättää Musiikkijuhla Sommelon järjestämä Kanteleen kielin -konsertti Juttua-kahvilassa sunnuntai-iltana. Konsertissa kuullaan monenlaisia kanteleita eri alueilta ja ajoilta. Kuulemme mm. Ontrei Malisen kanteleen vaskikielten värikkäitä sointeja, Novgorodin kanteleen rytmikkäitä säveliä tuhannen vuoden takaa, latvialaista kanteletta eli koklea sekä keskisuomalaista talonpoikaiskanteletta. Osa konsertin soinneista tulee Volgan alueelta ja Siperiasta asti. Konsertissa esiintyvät Timo Väänänen sekä yhtyeet Pohjola ja Ontrei ja lisäksi kuullaan yllätysvieraita.

Kuhmon Talven tavoitteena on tarjota monipuolista kulttuuria niin kuhmolaisille kuin kauempaakin tuleville. Kuhmon Talven tekijät ovat Juminkeko, Kansanmusiikkijuhla Sommelo, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi, Kuhmo-talo ja Luontokeskus Petola.

Kuhmon Talven graafisesta ilmeestä vastaa kuvataiteilija Klaus von Matt.