15.07.2013

Kuhmossa alkoi kamarimusiikin juhla – Kiitetty konserttisali täyttää 20 vuotta

Kuhmon Kamarimusiikki alkoi sunnuntaina Mozartin keskeneräisen oopperan Zaide esityksellä. Musiikki soi Kuhmossa seuraavat kaksi viikkoa ja ohjelmassa on yli 70 konserttia, joissa esiintyy 170 kansainvälistä ja suomalaista huippumuusikkoa.

Tärkeimpänä konserttisalina on nyt jo 20. kerran sekä akustiikastaan että ulkonäöstään kiitosta saanut Kuhmo-talo, joka otettiin käyttöön 15.7.1993. Kuhmon Kamarimusiikille uusi sali merkitsi ratkaisevaa kehitysaskelta. Pääkonserttipaikkana ollut Kontion koulun sali oli olosuhteiltaan hankala sekä yleisölle että esiintyjille. Vaatimustason kasvaessa ajanmukainen konserttipaikka kävi välttämättömäksi.

”Silloin mietittiin, pilaisiko hieno konserttisali Kuhmon hengen”, muistelee toiminnanjohtaja Sari Rusanen 20 vuoden takaisia tunnelmia.

”Pohdittiin, pitäisikö Kontion koulun salista siirtää ainakin puolapuut uuteen taloon, että se tuntuisi tutulta. Ensimmäisen festivaalin jälkeen epäilevimmätkin myönsivät Kuhmon hengen viihtyvän konserttisalissa.”

Kuhmon Kamarimusiikin konserttipaikkoina ovat Kuhmo-talon lisäksi edelleen Kontion koulu sekä Kuhmon kirkko.

Kävijöitä jo 1,7 miljoonaa

Kuhmo-talossa on sen 20 toimintavuoden aikana ollut lähes viisi tuhatta yleisötilaisuutta, ja kävijöitä on ollut noin 1,7 miljoonaa. Kamarimusiikkijuhlien yleisöä kävijöistä on yli neljäsosa. Talvikaudella talo on kuhmolaisen kulttuurielämän sydän, ja siinä järjestetään runsaasti erilaisia konsertteja ja tapahtumia. Konserttisalin lisäksi talossa toimii Kuhmon musiikkiopisto.

”Olennaista paikkakunnan kannalta on pitkäjänteisyys”, Kuhmo-talon johtaja Matti-Jussi Pollari sanoo.

”Tämä talo saattaa toimia vielä satojen vuosien päästä.”

Matti Heikkisen suunnitteleman talon rakentaminen alkoi 1991. Se luovutettiin käyttöön kesäkuussa 1993 hyvissä ajoin ennen festivaalin alkua. 668-paikkaisen Lentua-salin akustiikan on suunnitellut Alpo Halme, ja sitä pidetään erinomaisena erityisesti kamarimusiikin esittämiseen. Paikallinen luonto on vahvasti läsnä talossa, sillä lämpiöistä avautuu maisema Lammasjärvelle, salin seinien verhous on kainuulaista mäntyä ja talossa on käytetty myös suomussalmelaista vuolukiveä.

Kuhmo-talo juhlii merkkipäiväänsä työn merkeissä. Lentua-salin päivä alkaa klo 4.45 pianonvirityksellä, erilaisia harjoituksia tai esityksiä on kalenterissa yli 30 ja viimeinen harjoitus päättyy puoliltaöin.

Nyt jo 44. kerran järjestettävän Kuhmon Kamarimusiikkijuhlan budjetti on tänä vuonna 1,1 miljoonaa. Kuhmon Kamarimusiikin vuoden 2013 partneri on OP-Pohjola-ryhmä. Ystävä-tason yhteistyökumppanit ovat Canorama Oy, Eeva-lehti, E.ON, F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kaisanet Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Kuhmo Oy, Metsähallitus, No-Pan Auto Oy, Osuuskauppa Maakunta ja VTT. Muut yhteistyökumppanit ovat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuhmon kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, Ulkoasiainministeriö, Liettuan tasavallan suurlähetystö Helsingissä ja Italian kulttuuri-instituutti.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään 14.-27.7.2013.

www.kuhmofestival.fi