13.07.2010

Kuhmossa alkoi kamarimusiikin juhla

Kuhmon perinteikäs kamarimusiikkijuhla alkoi sunnuntaina Benjamin Brittenin lastenoopperalla Pieni nokipoika. Juhla jatkuu kaksi viikkoa ja viimeiset konsertit kuullaan lauantaina 24.7.

Noin 70 tilaisuudessa esiintyy 157 kansainvälistä ja kotimaista huippumuusikkoa Jordi Savallista ja Gidon Kremeristä lähtien. Kuhmon kesän kamariyhtyeitä ovat muiden muassa Danel-kvartetti, Meta4 ja Storioni-trio. Ensimmäisen viikon säveltäjävieraana on Kaija Saariaho ja toisella viikolla tavataan Krzysztof Penderecki.

Vladimir Mendelssohnin suunnittelemassa monipuolisessa ohjelmassa on uutta ja vanhaa, tuttuja klassikoita ja harvoin kuultuja helmiä. Kuhmossa koetaan sadetta ja myrskyä ainakin musiikillisesti, tutkaillaan musiikkia rautaesiripun molemmin puolin, eletään tanssillisissa tunnelmissa, tavataan kohtalokkaita naisia ja tunnelmoidaan veden äärellä.

Kamarimusiikin ohella Kuhmossa kuullaan tänä kesänä kolme oopperaa konserttiesityksinä. Juhla alkoi Brittenin lastenoopperalla, myöhemmin vuorossa ovat Astor Piazzollan María de Buenos Aires ja Viktor Ullmannin Atlantiksen keisari. Uusinta kamarimusiikkia edustavat Sebastian Fagerlundin tilausteos klarinetille, sellolle ja pianolle sekä Matthew Whittallin ja Jouko Tötterströmin teokset, jotka ovat Kuhmon kansainvälisen sävellyskilpailun satoa.

Lipunmyynti vilkasta

Vuonna 1970 perustettu festivaali järjestetään nyt jo 41. kerran. Omaleimaisen välittömästä ilmapiiristään tunnettu festivaali on jo pitkään ollut kävijämäärältään Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Ennakkomyynti on sujunut hyvin ja lippuja on myyty nyt hiukan enemmän kuin viime kesänä. Loppuun varattuja konsertteja on festivaalien alkaessa kaksi.

Hallinto- ja talousjohtaja Sari Rusanen ennakoi konserttikäyntejä kertyvän tänä kesänä noin 38 000. Viime vuonna pääsylippuja myytiin yli 34 000 ja konserttikäyntejä kirjattiin lähes 39 000.

Festivaalin budjetti on tänä vuonna 980 000 euroa. Lipputulojen osuus Kamarimusiikin tuloista on puolet, toinen puoli budjetista tulee Opetusministeriöltä, Kuhmon kaupungilta ja sponsoreilta. Festivaaliorganisaatiossa on mukana tänä vuonna 311 ihmistä, joista suurin osa on talkoolaisia.

Festivaalin yhteydessä järjestetään perinteiset Kuhmon musiikkikurssit, joiden taiteellinen johtaja on Junio Kimanen. Juhlien ajan Kuhmo-talossa on esillä maineikkaan kuhmolaisen luontokuvaajan Antti Leinosen kuvia.

Kuhmon Kamarimusiikin vuoden 2010 Partneri on OP-Pohjola-ryhmä. Vuoden 2010 Ystävä-tason yhteistyökumppanit ovat Canorama Oy, E.ON, F-Musiikki Oy, Helsingin kaupunki, Kainuun Puhelinosuuskunta, Kainuun Sanomat, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Kuhmo Oy, Osuuskauppa Maakunta osana S-ryhmää, Toyota Auto Finland Oy, UPM ja VTT. Muut yhteistyökumppanit ovat Opetusministeriö, Kuhmon kaupunki, Suomen Kulttuurirahasto, Ulkoasiainministeriö ja Espanjan suurlähetystö, Helsinki.

http://www.kuhmofestival.fi