13.07.2009

Kuhmossa alkoi Kamarimusiikin juhlavuosi

Musiikki soi kaksi viikkoa 150 esiintyjän voimin

Kuhmon perinteikäs kamarimusiikkijuhla alkoi sunnuntaina. Vuonna 1970 perustettu festivaali järjestetään nyt jo 40. kerran. Juhla jatkuu kaksi viikkoa ja viimeiset konsertit kuullaan lauantaina 25.7. Yli 70 konsertissa esiintyy noin 150 kansainvälistä ja kotimaista huippumuusikkoa Natalia Gutmanista ja Pinchas Zukermanista lähtien.

Festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn on koonnut juhlavuodeksi monipuolisen ohjelman, jossa on sekä uutuuksia ja erikoisuuksia että kamarimusiikin klassikoita. Kantavana teemana ovat sadut ja tarinat. Maailmaa kierretään Lontoosta itään ja päädytään New Yorkiin. Keskeistä ohjelmistoa ovat myös Beethovenin ja Šostakovitšin jousikvartetot sekä Gustav Mahlerin musiikki. Uusia tuulia ohjelmistoon tuovat Kuhmon kansainvälisessä sävellyskilpailussa palkitut teokset eri puolilta maailmaa.

Ennakkomyynti on sujunut hyvin ja tällä hetkellä lippuja on myyty jo yli 20 000, tuhat lippua enemmän kuin viime vuonna. Ennakkomyynnin perusteella juhlavuoden festivaaleille on odotettavissa hieman viimevuotista enemmän kuulijoita. Kamarimusiikin tuloista lähes puolet tulee lipunmyynnistä. Toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen uskoo juhlavuoden onnistuvan sekä taloudellisesti että taiteellisesti. Mittavalle festivaalille on saatu tukijoita ja budjetti on tänä vuonna miljoona euroa.

Kamarimusiikin aikana Kuhmo-talossa on valokuvanäyttely, joka esittelee Caj Bremerin ja Stefan Bremerin valokuvia Kuhmosta vuosien varrelta. Salakamarissa on esillä Kuhmon graafisesta ilmeestä pitkään vastanneen Pekka Lehtisen julisteita.

Kansainvälistä kamarimusiikkia jo 40 vuotta

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään tänä vuonna jo 40. kerran. Ensimmäisen kerran Kuhmossa soitettiin vuonna 1970. Tapahtumasta kehittyi nopeassa tahdissa kansainvälisen tason festivaali, ja se on jo pitkään ollut kävijämäärältään Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Myytyjen lippujen määrässä Kuhmon Kamarimusiikki oli viime vuonna Suomen viidenneksi suurin festivaali. Vuonna 2008 pääsylippuja myytiin 31 698 kpl ja konserttikäyntejä kirjattiin 36 235.

Festivaalin yhteydessä järjestetään perinteiset Kuhmon musiikkikurssit, joiden taiteellinen johtaja on Junio Kimanen. Pianon, jousisoitinten ja kamarimusiikin mestarikurssien lisäksi annetaan opetusta puhallinsoittimissa.

Festivaalin yhteistyökumppanit ovat vuonna 2009 OP-Pohjola-ryhmä, Biohit Oyj, Canorama Oy, F-Musiikki, Kainuun Energia Oy, Kainuun Puhelinosuuskunta, Kainuun Sanomat, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Osuuskauppa Maakunta osana S-ryhmää, Pörhön Autoliike Oy ja Peugeot, UPM ja VTT. Lisäksi toimintaa avustavat Opetusministeriö, Ulkoasiainministeriö, Kuhmon kaupunki, Itävallan Suomen suurlähetystö ja Suomen Kulttuurirahasto.

Kuhmon Kamarimusiikin lehdistötoimisto avoinna festivaalin ajan ma–la klo 10–18, su klo 11–15
Puh. (08) 6155 5431 tai 6155 5432, kiireellisissä tapauksissa lehdistöpäällikkö Juhani Koivisto puh. 040 508 9896
Faksi (08) 652 1961
Sähköposti press.festival@kuhmofestival.fi
Pressikuvat löytyvät osoitteesta www.kuhmofestival.fi päävalikosta Valokuvat-kohdasta

http://www.kuhmofestival.fi