26.07.2013

Kuhmossa taas yli 36 000 konserttikäyntiä – ensi vuoden teemoina 7 kaupunkia ja 7 taidetta

Kuhmon Kamarimusiikissa päästään tänä vuonna yleisötavoitteeseen. Kävijöitä arvioidaan kertyvän suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna eli yli 36 000. Ensi kesän teemoina ovat seitsemän kaupunkia Wienistä New Yorkiin ja seitsemän taidetta elokuvasta gastronomiaan.

Kävijämäärän arvioidaan nousevaan samaan kuin viime vuonna, jolloin konserttikäyntejä oli yli 36 000. Konsertteja oli tänä kesänä 71 ja niistä loppuun myytiin kaksitoista. Ennakkoon kysytyin oli festivaalin toisen viikon konsertti, jonka otsikkona oli Tangon kaksi kotimaata.

Festivaalin teemana olivat tällä kertaa 1900-luvun mestarit. Kuhmossa vieraili peräti neljä säveltäjää, jotka kaikki kuuluvat aikamme kansainvälisesti merkittävimpiin tekijöihin. Säveltäjävieraat Kaija Saariaho, Magnus Lindberg, Krzysztof Penderecki ja Sofia Gubaidulina saivat lämpimän vastaanoton yleisöltä. Muusikoita oli Suomesta ja ulkomailta 170, heistä maineikkaimpia oli viulisti Gidon Kremer Kremerata Baltica –orkestereineen.

Ensi kesänä luvassa monitaiteellinen festivaali

Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn paljastaa, että ensi kesän festivaaleilla liikutaan seitsemässä kaupungissa ja paneudutaan seitsemään taiteeseen. Kaupungit ovat Wien, Budapest, Praha, Pariisi, Lontoo, New York ja Berliini. Eri taiteenlajeille omistetaan kokonaisia päiviä. Suunnitelmissa on elokuvan, teatterin, tanssin, maalaustaiteen ja kirjallisuuden päivät. Yhtenä taiteenlajina mukaan tulee myös gastronomia.

– Haastavin käsiteltävistä taiteista on tietysti musiikki, sillä sitähän on joka tapauksessa joka päivä, Vladimir Mendelssohn sanoo.

– Toinen haastava päivä on kuvataiteen päivä ja se vaatii jotain festivaalin normaalista kulusta poikkeavaa. Suunnitelmissa on myös teatteria ja flamencoa. Yhtenä teemana tulee olemaan myös Kalevala.

Juhla pysyy budjetissa

Kuhmon Kamarimusiikin budjetti oli tänä vuonna 1,1 miljoonaa. Toiminnanjohtaja Sari Rusanen uskoo budjetissa pysyttävän.

– Talouden taantuma ei näytä vaikuttaneen kävijämäärään. Lipputuloilla katetaan puolet budjetistamme, joten hyvin sujunut lipunmyynti pitää talouden tasapainossa.

Kamarimusiikki levittäytyi tänäkin vuonna myös Kuhmon ulkopuolelle. Konserttipaikkoina olivat perinteisten Kuhmo-talon, Kontion koulun, Kuhmon kirkon ja Lentiiran kirkon lisäksi luontokeskus Petola, Wild Brown Bear Vartiuksessa ja Sokos Hotel Vuokatti. Iisalmen kulttuurikeskuksessa esitettiin Mozartin ooppera Zaide jo ennen varsinaisen festivaalin alkua. Yhteensä konsertteja oli 72.

Kuhmon Kamarimusiikin vuoden 2013 partneri on OP-Pohjola-ryhmä. Ystävä-tason yhteistyökumppanit ovat Canorama Oy, Eeva-lehti, E.ON, F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kaisanet Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Kuhmo Oy, Metsähallitus, No-Pan Auto Oy, Osuuskauppa Maakunta ja VTT. Muut yhteistyökumppanit ovat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuhmon kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, Ulkoasiainministeriö, Liettuan tasavallan suurlähetystö Helsingissä ja Italian kulttuuri-instituutti.

www.kuhmofestival.fi