28.02.2017

Kulttuurirahastolta tukea Riihimäen Kesäkonserteille

Riihimäen Kesäkonsertit sai 27.2. Suomen Kulttuurirahaston myöntämän 10.000 euron apurahan kamarimusiikkifestivaalin järjestämiseen.

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka jakaa apurahoja taiteen, tieteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille, työryhmille ja yhteisöille keskusrahaston ja 17 maakuntarahaston kautta. Tällä kertaa jaettiin yhteensä 1.108 apurahaa, jonka sai 12 prosenttia hakijoista.

 

Kesäkonserttien lipunmyynti käynnistyy

Riihimäen Kesäkonserttien 6.-11.6.2017 soivan kamarimusiikkifestivaalin lipunmyynti käynnistyy 1.3. Lippuja voi ostaa Lippupisteen toimipaikoista kautta maan tai netistä osoitteesta www.lippu.fi. Lisäksi lippuja voi ostaa Kesäkonserttien toimistolta tiistaisin 7.3. alkaen, puh. 050 358 5200.

Tulevan kesän teemana on Sinivalkoista juhlaa. Riihimäen Kesäkonserttien 36. musiikkifestivaali nostaa tänä vuonna esille 100-vuotiaan Suomen huippumuusikoita, jotka ovat saavuttaneet mainetta ja kunniaa kotimaan lisäksi myös laajalti maailmalla. Kaikkiaan festivaalisarjaan kuuluu 17 konserttia, joista kahdeksan on maksuttomia.

Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.riihimaenkesakonsertit.fi.