12.10.2009

Kuopio Tanssii ja Soi -kiertueella

Kuopio Tanssii ja Soi ive Rimpparemmin maakuntakiertueelle
Kiuruvesi 30.10 – Varkaus 31.10. – Pieksämäki 1.11.

Suosittu Avaa ovi tanssiin –maakuntakiertue saa nyt jatkoa. Kuopio Tanssii ja Soi –yhteistyökumppaneineen tuottaa tanssin riemua syksyn keskelle kun maailman pohjoisin ammattimainen kansantanssiteatteri Rimpparemmi vierailee 31.10. – 1.11.2009 Kiuruvedellä Varkaudessa ja Pieksämäellä. Jokaisella paikkakunnalla nähdään kaksi ohjelmakokonaisuutta.

Koko perheen Ankkalampi -tanssiteatteriteoksen lähtökohtana on H.C. Andersenin klassikkosatu Ruma Ankanpoikanen. Tanssitaiteilija Riku Immosen työstämässä teoksessa nähdään neljä tanssijaa ja kaksi muusikkoa. Teosta suositellaan yli neljävuotiaille.

Illan Folklore Show puolestaan edustaa kesällä 2008 Kuopio Tanssii ja Soi – festivaalilla nähtyä suosittua nykykansantanssilinjaa. Vauhdikkaassa showssa esiintyy kolmetoista tanssijaa ja viisi muusikkoa (kesto väliaikoineen noin 90 min).

”Rimpparemmin tanssijat ja muusikot ovat esimerkki vahvasta lappilaisesta osaamisesta joka tunnustetaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kotipaikkamme on Rovaniemi, mutta esiinnymme useita kertoja vuodessa myös maan rajojen ulkopuolella. Olemme siis vahvasti paikallinen mutta erittäin kansainvälinen kulttuurin toimija – olemme kulttuurin vientituote.” kertoo ryhmän johtaja Ilkka Köngäs.

Pohjois-Savon kiertuetta isännöi Rimpparemmin taiteellinen johtaja Matti Paloniemi ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen He kertovat taiteellisesta työskentelystä ennen illan pääesityksiä (Uotinen ainakin Kiuruvedellä ja Varkaudessa).

Kiertueen taustalta löytyy vahva talkoohenkinen yhteistyö elinkeinoelämän ja kulttuurin toimijoiden välillä; Pohjois-Savon Rahaston Kiuruveden, Varkauden ja Pieksämäen kaupunkien ja kulttuuritalojen sekä Iisalmen Sanomien, Warkauden lehden ja Pieksämäen lehden välillä. Yhteistyön koordinaatiosta vastaa Kuopio Tanssii ja Soi ry.

pe 30.10 Kiuruvesi, Kulttuuritalo (lipunmyynti ovelta ennen esityksiä klo 16 alkaen)
la 31.10. Varkaus, Varkaus-sali (lipunmyynti ovelta ennen esityksiä klo 16 alkaen)
su 1.11. Pieksämäki, Kulttuurikeskus Poleeni (lpunmyynti Poleenin kahvio 21.10. alkaen)
Ennakkomyynti ryhmille office@kuopiodancefestival.fi, puh. 050 365 6274 (min 15 hlöä)

klo 17.00 Ankkalampi (liput 5 €)
klo 18.20 Jorma Uotinen & Matti Paloniemi -puheenvuoro kahviossa
klo 19.00 Folklore show (liput 16 €)

Ankkalampi
Koreografia Riku Immonen
Tanssijat Sini Siipola, Anni Pihljärta, Atte Herd, Ville Köngäs
Sävellys/muusikot Henri Haakana, Valtteri Valo
Valot Jukka Laukkanen
Puvustus Kaija Maunula
Kesto 35 min
Liput 5 €

Folklore Show
Kesto 90min, sis. väliaika (kahvio)
13 tanssijaa, 5 muusikkoa
Liput 16 €

Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään seuraavan kerran 17.-23.6.2010.

http://www.kuopiodancefestival.fi