21.06.2016

Kuopio Tanssii ja Soi täytti laadulliset ja taloudelliset odotukset

47. Kuopio Tanssii ja Soi alkoi keskiviikkona 15. kesäkuuta torintäyteisen yleisön seuratessa satamatorilla järjestettyjä avajaisia.

– Avaus oli hieno ja vaikka taivaallinen aurinko ei suosinut meitä, festivaalin yllä paistoi kuitenkin aurinko koko viikon, festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen sanoo.

Esitykset täyttivät taiteelliset ja taloudelliset odotukset.

Israel Galvánia paikkaamaan saatu Les Ballets Trockadero de Monte Carlo ihastutti odotetusti niin yleisöä kuin kriitikoitakin. Trocksien ja Malandain Ballet Biarritz esitykset sekä gaalaillat olivat käyttöasteeltaan menestyksekkäimmät teokset. Kokonaisuudessaan kaikki esitykset myivät hyvin ja pääesityksissä saavutetaan 80 prosentin käyttöaste. Myynnissä oli reilut 10 000 paikkaa.

Butoryhmä Sankai Juku toi Kuopioon paljon samaa väkeä, joka oli nähnyt ryhmän Kuopiossa 1990-luvulla. Tero Saarinen Companyn Suomen ensi-ilta oli yksi festivaalin kotimaisia kohokohtia.

– Avajaispäivänä meillä oli uusi avaus Tuomiokirkossa, mikä osoitti, että tanssia voi tuoda kirkkoon. Kirkot ovat täynnä taidetta, miksei siis esittävääkin taidetta, Uotinen sanoo.

Taiteellisesti ja taloudellisesti festivaaliviikko ei sisältänyt suuria yllätyksiä.

– Monena vuotena on ollut joku teos, joka ei ole toiminut, mutta nyt kaikki teokset täyttivät odotukset. Myös yleinen palaute on ollut hyvin positiivista, Uotinen sanoo.

Myös esitysten kulupuolella ei tullut yllätyksiä.

– Kansainväliset riskit ovat kasvaneet, onneksi tänä vuonna mikään ei ole toteutunut. Pääsemme budjetoituun niin kursseissa kuin esityksissäkin, toiminnanjohtaja Anna Pitkänen sanoo.

Tänä vuonna seminaaritarjontaan panostettiin. Yhteistyö muun muassa Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Aivosäätiön kanssa toimi hyvin, samoin uusi yhteistyö Veikkauksen kanssa. Ilmaisohjelmassa on menty Uotisen ja Pitkäsen mukaan eteenpäin. Taso on noussut ja yleisö on löytänyt oheisohjelman hyvin.

Ensi vuoden ohjelmaneuvottelut ovat käynnissä. Keskusteluja käydään muun muassa flamencotähti Israel Galvánin kanssa sekä gaalassa nähdyn kiinalaiskoreografi Xie Xinin kanssa, mutta mitään sopimuksia ei ole vielä tehty. Ensi vuonna festivaali järjestetään 14.–20.6.2017.

47. Kuopio Tanssii ja Soi
15.–21.6.2016
Taiteellinen johtaja Jorma Uotinen

www.kuopiodancefestival.fi