Etusivu » Uutiset » Kuopio Tanssii ja Soi täytti odotukset

Kuopio Tanssii ja Soi täytti odotukset

16.06.2015

Cie Käfig, Danish Dance Theatre ja Susanna Leinonen Company olivat festivaaliviikon tähdet. Myös nuoret nousivat hienosti esiin festivaaliviikon tunnelmassa ja tapahtumissa. Paluu kaupun ginteatterille oli odotettu. Festivaalin johto toivoo, että jatkossa festivaalin olisi taloudellisesti mahdollista viettää kaupunginteatterilla koko viikko.

46. Kuopio Tanssii ja Soi täytti taloudelliset ja taiteelliset odotukset. Tänä vuonna erityisesti nuoret nousivat esiin festivaalin ohjelmassa ja tunnelmassa. DaCi Nordic -tapahtuma keräsi Kuopioon noin 150 nuorta tanssijaa ja heidän opettajiaan. Poikaleiri järjestettiin 29. kerran, ja Kansallisoopperan Balettioppilaitos esiintyi Kulttuuriareena 44:ssä. Viidettä kertaa järjestettyyn Tanssikoulujen On Stage -katselmukseen haki ennätysmäärä tanssikouluja.

– Tämän vuoden On Sta ge oli erittäin positiivinen kokemus. Siellä oli paljon osuvia juttuja ja tanssin monimuotoisuus pääsi hienosti esille, festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen sanoo.

– Nuorten olemus festivaalillamme on ollut hyvin vahva. Into ja innostus on näkynyt kaikkialla. Myös open stage -tyyliselle toiminnalle on selvästi tilausta, ja teemme sen eteen paljon työtä jatkossakin, festivaalin toiminnanjohtaja Anna Pitkänen lisää.

Oheisohjelma torilla ja Valohallissa keräsi runsaasti yleisöä ja osallistujia. Erityisen suosittuja olivat Tanssimaraton, Valohallin aamutaiji-tun nit ja torilla järjestetty Aivodisko.

Pääohjelmasta esiin nousivat erityisesti yleisön hullaannuttanut ranskalaisryhmä Cie Käfig ja visuaalisesti häikäisevä Danish Dance Theatren Black Diamond.

– Käfigin Boxe Boxe, Danish Dance Theatre Black Diamond ja gaalassa esiintyneen Suomen Kansallisbaletin Spazio-Tempo olivat festivaaliviikon huippuja, Uotinen sanoo.

– Suurimmaksi osaksi pääohjelma täytti odotukset. Välillä tul ee kuitenkin myös niitä, jotka eivät täytä odotuksia. Quorum Ballet oli tänä vuonna sellainen.

Uotista ilahdutti erityisesti festivaalin paluu Kuopion kaupunginteatteriin, jossa nähtiin festivaaliviikon aikana neljä eri teosta.

– On upeata olla jälleen kaupunginteatterin tiloissa. Näyttämö on täydellinen tanssitaiteelle, Suomen parhaita, Uotinen sanoo.

– Olisi tärkeää, että meillä olisi taloudelliset mahdollisuude t viettää teatterilla koko festivaaliviikko.

Taloudellisesti festivaali pääsi sekä kurssien että pääohjelman osalta budjetoituun ja täyttöasteessa liikutaan normaaleissa luvuissa, noin 80 prosentissa. Lopulliset luvut valmistuvat myöhemmin, sillä kaksi esitystä – espanjalainen Cia Marco Flores ja Leinonen & Liulian toinen ilta ovat vielä esittämättä.

Festivaalin päättäjäisiä juhlitaan tiistai-iltana klo 20 Toritansseissa Tunteet-orkesterin johdolla.

47. Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään 15.–21.6. 2016

www.kuopiodancefestival.fi

Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä

https://www.facebook.com/pages/Kuopio-Dance-Festival/158055021010586?ref=hl

https://twitter.com/KuopioDanceFest

  • Yhteistyössä: