Etusivu » Uutiset » Kuopio Tanssii ja Soi täytti tavoitteet

Kuopio Tanssii ja Soi täytti tavoitteet

20.06.2012

Odotettu ennakkosuosikki Les Ballets Trockadero de Monte Carlo villitsi Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin yleisön kahtena peräkkäisenä iltana. Taloudellisesti festivaali pääsi budjetoituihin tavoitteisiinsa. Usean kantaesityksen tuominen Kuopioon osoittautui kannattavaksi taiteellisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta.

43. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali päättyi keskiviikkona ja täytti niin taiteelliset kuin taloudelliset odotukset. Tänä vuonna keskiössä oli erityisesti miestanssi, jonka ääripäitä edustivat brasilialainen Cia Sociedade Masculina ja loppuunmyydyille saleille esiintynyt, valtavat suosionosoitukset kerännyt yhdysvaltalainen Les Ballets Trockadero de Monte Carlo.

– Taiteelliselle johtajalle tuottaa suurta mielihyvää, kun näkee täyden salin kiljuvan, tömistävän ja taputtavan seisaaltaan kahdeksan minuutin ajan. Olen nähnyt Trocksit jokaisella eri vuosikymmenellä, ja odotusarvo on aina valtaisa. Ryhmän tekninen taituruus on kuitenkin vahvistunut entisestään. Paul Ghiselinin tulkinta Kuolevasta joutsenesta peittoaa monet ballerinat, taiteellinen johtaja Jorma Uotinen sanoo.

Kaupunginteatterin remontin takia uutena esiintymisareenana toimi Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisali, joka mahdollisti aiempaa useampien pienempien ryhmien ja kantaesitysten tuonnin festivaalille. Valinta osoittautui onnistuneeksi. Kantaesitykset saivat hyvää palautetta ja vetivät yleisöä.

– Erityisesti Jyrki Karttunen ja Carl Knif säväyttivät minua kovasti, Uotinen sanoo.

– Pienempi tila antaa suuremman mahdollisuuden riskinottoon, joka ennen näkemättömiin esityksiin sisältyy. Tuttuun ja turvalliseen nojaaminen ei vie festivaalia eteenpäin, Uotinen jatkaa.

Kulttuuriareena 44:ssä esiintynyt belgialainen Compagnie Opinion Public edusti festivaalin uutta eurooppalaista tanssitarjontaa.

– Olen onnellinen, että toimme ryhmän Kuopioon. Opinion Public täytti korkeimmatkin tanssin vaatimukset. Muutamassa vuodessa se tulee väistämättä nousemaan Euroopan kärkeen, Uotinen ennustaa.

Talouden näkökulmasta festivaali pääsi budjetoituihin tavoitteisiin. Myynti onnistui pääosin hyvin.

– Ainoastaan brasilialaisen ryhmän myynti oli hienoinen pettymys. Teatterin kokoluokkaa oleva tila olisi ollut oikeampi tämän ryhmän esityksille. Musiikkikeskuksen tuhat katsojaa vetävä sali oli liian suuri, festivaalin toiminnanjohtaja Anna Pitkänen sanoo.

Pääesityksiin oli myynnissä noin 10 000 paikkaa. Käyttöasteessa päästiin reiluun 80 prosenttiin, mikä vastaa viime vuoden tilannetta. Lopulliset yhteenvedot talouden puolelta varmistuvat tuonnempana.

http://www.kuopiodancefestival.fi

  • Yhteistyössä: