20.06.2017

Kuopio Tanssii ja Soilla menestyksekäs festivaaliviikko

48. Kuopio Tanssii ja Soi alkoi keskiviikkona 14. kesäkuuta torintäyteisen yleisön seuratessa avajaisia. Edellisiltana oli jo otettu varaslähtö Kansallisbaletin kesäkiertueen myötä Satamatorilla sekä pari päivää aiemmin DaCi Europe -nimisessä lasten ja nuorten tanssitapahtumassa.
Taiteellinen johtaja tyytyväinen antiin
Jorma Uotisen mukaan pääohjelman esitykset täyttivät kaikki niille asetetut taiteelliset odotukset.
– Näytti siltä, että teokset kommunikoivat hyvin yleisön kanssa. Välitön reaktio ja jälkipalaute on ollut koko ajan erittäin positiivista. Kuten olin ajatellut, kävivät ryhmät ja teokset hyvää dialogia keskenään. Tavoiteltu ihmisen kuva, tanssin monet kasvot eri kansallisuuksien  näkökulmista saavutettiin, pohtii Uotinen.

Uotisen mielestä festivaalin koreografisia helmiin kuului Nederlands Dans Theater 2:n esittämä Hans van Manenin teos Solo, joka oli musikaalisuudessaan loistoesimerkki suuren mestarin työstä, johon ei kuka tahansa yllä. – Muutenkin hollantilaisryhmän tanssin virtuositeetti oli korkea, sitä on aina hienoa katsoa, aivan kuin Usain Boltin ylivertaista juoksua.

Vielä viimeisenä päivänä toistamiseen nähtävä Vertigo Dance Companyn teos Yama oli Uotisen mukaan koreografiassaan rikas ja vaihtelevan monipuolinen. Tanssijat olivat suvereeneja taidossaan ja osaamisessaan. Teoksen visuaalinen estetiikka oli hyvin harkittu ja viimeistelty. Dada Masilon Giselle puolestaan oli tajunnanräjäyttävä versio, joka väisti afrikkalaisuudessaan klassisen baletin kliseet.

– Kiinalaisen Xiexin Dance Companyn tuoma maailmankuva oli tanssia iholla, emotionaalisesti vahva kokemus. VerTeDance Tšekeistä taas toi mukaan yhteiskunnallisen viestin, ihmisen vapauskäsitteen pohdiskelun. Iron Skullsin räjähtävä voima ja räävitön Israel Galván tekivät vaikutuksen, pohdiskelee Uotinen ja toivoo, että teokset ovat jättäneet vahvan muistijäljen katsojiin. Hänen mukaansa Kuopiossa on valveutunut ja sivistynyt tanssiyleisö

Taloudelliset tavoitteet saavutettaneen
Pääesityksissä tultaneen saavuttamaan 80 % käyttöaste, kokonaiskapasiteetin ollessa reilut 10 000 paikkaa. Kursseilla osanottajia oli noin 700. Ilmaistapahtumat vetivät viikon aikana tuhansia katsojia.

Tänä vuonna lasten ja nuorten osallistuminen on ollut ilahduttavan runsasta, mikä istuu hyvin Suomi 100 -juhlavuoden teemaan, Suomen tulevaisuus. Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa.

– Talouden osalta suuria yllätyksiä ei liene tulossa joskin tämän vuoden pääohjelmassa oli runsaasti myös taloudellisia riskejä, lopulliset tulokset valmistuvat myöhemmin, kertoo toiminnanjohtaja Anna Pitkänen.

Pitkänen toteaa, että median kiristynyt tilanne näkyy suppeampana toimittajien osallistumisena festivaalin tapahtumiin, tanssitaiteelle toivoisi toki laajempaakin näkyvyyttä.

Toriohjelma, Musiikkikeskuksen ELO-Forum ja muut oheistapahtumat vetivät yleisöä erinomaisesti ja säätkin suosivat. Oheistapahtumien määrä osoitti kasvamisen merkkejä, mukana oli mm. Satoa Goes Wild -ruokatapahtuma. Tapahtumayhteistyö laajeni mm. seminaarien osalta, kun mukaan liittyi uusia kumppaneita, kuten Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron ja KYS Neurokeskus.

Ensi vuoden ohjelmaneuvottelut ovat käynnissä ja ohjelmisto julkistetaan tammikuussa 2018. Taiteellisesta linjasta vastaa Jorma Uotinen. Ensi vuonna festivaalin ajankohta on 13.–19.6.2018.

www.kuopiodancefestival.fi