22.05.2013

KuoroEspoon taiteelliseksi johtajaksi Pasi Hyökki

Seuraavan KuoroEspoo-festivaalin taiteelliseksi johtajaksi on valittu musiikin maisteri ja kuoronjohtaja Pasi Hyökki (s. 1970). Pasi Hyökki toimii Tapiolan kuoron ja Ylioppilaskunnan Laulajien sekä perustamiensa EMO Ensemblen ja Lauluyhtye Tallan taiteellisena johtajana. Hänet on palkittu parhaana kuoronjohtajana Tampereen Sävel -kuorokatselmuksessa 1997, Italian In…Canto sul Garda -kilpailussa 2001 sekä Harald Andersén -kamarikuoro-kilpailussa 2003. Päätyönsä ohella hän esiintyy myös miessopraano- eli sopranistasolistina.

KuoroEspoo-festivaali järjestetään kesäkuun alussa 2014. Festivaali siirtyy alkukesään vakiintuneelta paikaltaan lokakuusta. Kuoromusiikin ystäville tullaan järjestämään konsertteja, kursseja sekä kilpailuja Espoon kulttuurikeskuksessa ja sen ympäristössä 1.-8.6.2014.

KuoroEspoo on kansainvälinen vokaalimusiikkiin keskittynyt festivaali, joka järjestetään joka toinen vuosi. Kahdenkymmenen toimintavuotensa aikana festivaali on tuonut Espooseen monia ulkomaisia kuoroja, nimekkäitä lauluyhtyeitä ja kuoronjohtajia sekä antanut monipuolisia esiintymismahdollisuuksia kotimaisille kokoonpanoille.

Espoon Musiikkifestivaalit yhdistys ry (EMFY) on vuonna 2001 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää musiikkikulttuuria kotipaikkakunnallaan Espoossa. EMFY:n suurimmat vuosittaiset tapahtumat ovat vuorovuosin järjestettävät KuoroEspoo- ja PianoEspoo-festivaalit. Näiden lisäksi yhdistys toimii myös muissa musiikkiprojekteissa ja on mukana kehittämässä Espoon kuorotoimintaa yhdessä kaupungin kuorojen kanssa.