Etusivu » Uutiset » Kurkistus Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoon: Muurit nousevat ja murtuvat Tampereella

Kurkistus Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoon: Muurit nousevat ja murtuvat Tampereella

22.01.2019

2019 on muurien vuosi. Muurit nousevat myös valkokankaille osana Tampereen elokuvajuhlien laajaa ohjelmistoa 6.–10. maaliskuuta. Ajankohtaisia, yhteiskunnallisia teemoja käsitellään elokuvan keinoin festivaalilla jo 49. kertaa.

Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 yhdisti Eurooppaa ja loi mantereelle uutta optimismia. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ihmisryhmiä erottelevia raja-aitoja yritetään kuitenkin nostaa maailmalla uudelleen, niin konkreettisesti kuin politiikassa ja ajattelussakin.

“Voisiko elokuvien kautta käsitellä sitä, missä maailma oli 30 vuotta sitten? Mitkä olivat ne kehityskulut, jotka johtivat tämän päivän maailmaan? Voisiko elokuvien avulla ymmärtää paremmin nykyistä, usein kaoottiseksi koettua maailmaa?” Muurit-ohjelmiston kuratoinut festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso kysyy.

Muurit tarjoaa uusia näkökulmia, ajattelun aihetta, toivoa ja jopa huumoria ongelmiin, joita raja-aitojen rakentaminen yksilöille aiheuttaa. Ohjelmistossa nähdään fiktiivisiä ja dokumentaarisia lyhytelokuvia maailmalta.

Muurit-elokuvien joukossa on myös kolme maailman ensi-iltaa: Aren Kohlweyerin fiktiivinen elokuva Drübenland – The Land over There (Saksa 2019) kertoo Berliinin muurin murtumisesta seitsemänvuotiaan Markon näkökulmasta. Borbála Nagyn Minden Rendben – Everything Alright (Saksa 2018) kuvaa Alpar-nimisen henkilön sopeutumista rajavartijan asemaan Unkarin ja Serbian rajan pakolaiskriisissä. Syriani Samirin Contact (Libanon 2018) on tarina tarkka-ampujasta, joka kuuntelee uhrinsa tekemää sotapäiväkirjanauhaa.

Tampereen elokuvajuhlien ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan helmikuussa. Festivaali järjestetään 6.–10. maaliskuuta.

www.tamperefilmfestival.fi

  • Yhteistyössä: