21.09.2020

Kuulas-festivaali toteutui turvajärjestelyin Kouvolassa – uutta Digi-Kuulas lapsiryhmille

LASTEN TEATTERITAPAHTUMA TOI ILOA KORONA-AIKAAN

Lasten Teatteritapahtuma Kuulas järjestettiin syksyllä poikkeusjärjestelyin koronapandemiasta johtuen. Keväältä syksyyn siirtynyt ja yksipäiväiseksi pop up -tapahtumaksi muuttunut festivaali toteutui Taideruukissa sunnuntaina 20.9.2020. Turvavälein toteutettuja esityksiä oli kaikkiaan viisi, ja niiden täyttöaste noin 65 prosenttia.

”Oli hienoa nähdä, että koronapandemiasta huolimatta uskollisimmat lastenteatterin ystävät tulivat tapahtumaamme turvajärjestelyihimme luottaen, vaikka kävijämäärä jäikin paljon aiempaa vuotta matalammaksi. Ensi vuonna Kuulas on tarkoitus järjestää perinteiseen tapaan toukokuussa, ja jo monia teatterin huippunimiä on varattu esiintyjiksi”, toteaa toiminnanjohtaja Annukka Ruuskanen Työväen Näyttämöiden Liitosta.

 

Digi-Kuulas vie lastenteatterin päiväkoteihin ja kouluihin

Taideruukin tapahtumassa esiintyi neljä eri ammatti- tai harrastajateatteria. Kouvolan Teatterin nuortenteatterin esitys nähtiin ilmaisissa avajaisissa. Pukinmäen taidekoulujen nuoret teatteriharrastajat näyttivät osaamistaan Hölmöläisiä-esityksessä, joka yhdisti teatterin ja sirkuksen taitoja tuttuihin hölmöläistarinoihin. Teatteri Sydänkävyn, Teatteri Quo Vadiksen ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto Feeri vei katsojat seikkailulle unimaailmaan. Festivaalin päätti Muumiperheen lauluretki -konsertti, jossa Eija Ahvo, Marcus Bäckman ja Soili Perkiö matkasivat lauluillaan Muumilaakson halki.

Koronapandemiasta johtuen esityksiä ei tänä vuonna järjestetty päiväkoti- ja koululaisryhmille. Sen sijaan tapahtuman jälkeen toteutetaan hyvän saavutettavuuden mahdollistava Digi-Kuulas. Se tarjoaa tapahtuman aikana monikameratekniikalla kuvattavan Feeri-esityksen leikatun version esitettäväksi suoratoistopalvelun kautta Kouvolan päiväkodeissa ja kouluilla kahden viikon ajan 26.10.–6.11.2020. Uudistuksen avulla voimme tarjota turvallisissa oloissa teatterielämyksen yhteensä 8 000 Kouvolan varhaiskasvatuksen ja alakoulujen lapselle. Lapsiryhmiä tiedotetaan asiasta erikseen.

Lasten Teatteritapahtuma Kuulaksella on pitkät perinteet Kouvolassa. Jo yli 30 kertaa järjestetty festivaali on yleensä toukokuussa, mutta vuonna 2020 se järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä koronapandemiasta johtuen. Ohjelmiston valinnasta vastasi pääjärjestäjä Työväen Näyttämöiden Liitto, joka toteutti tapahtuman yhteistyössä Kouvolan kaupungin, Kuusankosken Teatterin ja Kouvolan Teatterin kanssa.

Seuraava Kuulas järjestetään Kouvolassa 19.–22.5.2021. Päätapahtumapaikkana on Kuusankoskitalo.