10.08.2010

Lähtekäämme metsään -konsertti Helsingin juhlaviikoilla

LÄHTEKÄÄMME METSÄÄN – Suomalaisia lastenlauluja kautta aikojen –

Syksyllä 1930, tasan 80 vuotta sitten, levytettiin ensimmäinen suomenkielinen lastenlaulu, Georg Malmsténin Sairas karhunpoika.

Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan Lähtekäämme metsään – Suomalaisia lastenlauluja kautta aikojen – niminen äänite Helsingin juhlaviikkojen lastenpäivän konsertissa 29.8. sunnuntaina alkaen klo 16.00.

Levy ja konsertti tarjoavat retken laulumetsään, jossa tavataan tuttujen lastenlaulujen myötä karhunpojan lisäksi mitä erilaisimpia eläimiä ja olentoja sekä koetaan jännittäviä elämyksiä.

Äänitteen ja konsertin perusajatuksena on eri ikä- ja kulttuuriluokkia yhdistävä ja suomalaista lastenlauluperinnettämme esittelevä, jopa neljää sukupolvea koskettava kokonaisuus.

Vanhemmalle sukupolvelle esitettävät kappaleet tarjoavat muistoja omasta lapsuudesta ja tuovat samalla suomalaisen lastenmusiikin historiallisia hittikappaleita tutuksi uusille sukupolville. Levyn uudemmat kappaleet taas esittelevät nykyistä lastenmusiikkia, joten kaikki ovat mukana yhteisellä asialla.

”Lastenmusiikki on tänä päivänä kiinni populaarimusiikissa ja muistuttaa kovasti aikuisten musiikkia. Olisi kuitenkin tärkeää, että etenkin muutaman vuoden ikäiset kuuntelisivät vielä lastenlauluja: enemmän rauhoittavia kappaleita kuin aikuisten rytmejä”, toteaa konsertissa ja levyllä esiintyvä Fredi, pitkän linjan musiikkivaikuttaja.

Luontoteema on liitetty vahvaksi osaksi koko produktiota, sillä huoli ympäristön tilasta ja siitä mitä jätämme perinnöksi tuleville polville on näinä aikoina enemmän kuin ajankohtainen.

Lähtekäämme metsään -äänitteen ja Juhlaviikkojen konsertin oppaina toimivat Fredi, Mari Rantasila, Johanna Debreczeni, Tytti Metsä ja Ville Seivo, jotka esittävät eri aikakausien lastenlauluklassikoista uudet ihastuttavat tulkinnat.

Äänite julkaistaan Helsingin juhlaviikkoilla Huvila-teltassa LÄHTEKÄÄMME METSÄÄN -nimisessä konsertissa sunnuntaina 29.8.2010 klo 16.00 alkaen.

Loppuvuodesta kyseinen konsertti tullaan näkemään myös eri lastentapahtumissa. Myöhemmin syksyllä julkaistaan myös juhlavuoden pääteos eli kirjan ja CD:n yhdistelmän ”Aika laulaa lapsen kanssa”. Tässä muhkeassa hybriditeoksessa esitellään kotimaista lastenmusiikkia, sen syntyä ja tekijöitä varhaisesta runonlaulusta tähän päivään.

Konsertti ja tuleva ”Aika laulaa lapsen” kanssa teos ovat Provisual Oy:n tilaustuotantoa Helsingin juhlaviikolle ja WSOYlle. Elokuussa julkaistava ”Lähtekäämme metsään” äänite on yhtiän omaa tuotantoa.

LÄHTEKÄÄMME METSÄÄN – Suomalaisia lastenlauluja kautta aikojen –
SOLISTIT: Johanna Debreczeni, Ville Seivo, Fredi, Tytti Metsä, Mari Rantasila.
MUSIIKKI & SOVITUS: Jarno Karjalainen / basso, Petri Kautto / kitara, Olli Krogerus / rummut, Jiri Kuronen / piano
KAPPALEET:
1. JOHANNA DEBRECZENI & TYTTI METSÄ: Tiku ja Taku
2. FREDI: Känkkäränkkä
3. MARI RANTASILA: Mehiläisen mökissä
4. JOHANNA DEBRECZENI: Hyvin hiljaa
5. TYTTI METSÄ: Lounatuulen laulu
6. VILLE SEIVO: Omituisten otusten kerho
7. VILLE SEIVO & FREDI: Tikkeri Takkeri
8. TYTTI METSÄ & MARI RANTASILA: Sairas karhunpoika
9. FREDI, JOHANNA DEBRECZENI & TYTTI METSÄ: Mörrimöykky
10. TYTTI METSÄ, MARI RANTASILA & JOHANNA DEBRECZENI: Jänöleikki
11. JOHANNA DEBRECZENI & TYTTI METSÄ: Oravan pesä
12. MARI RANTASILA, VILLE SEIVO, TYTTI METSÄ, FREDI, JOHANNA
DEBRECZENI & MARI RANTASILA: Viikonpäivät
13. FREDI, JOHANNA DEBRECZENI, VILLE SEIVO, TYTTI METSÄ & MARI
RANTASILA: Pöllörock
14. VILLE SEIVO: MC Koppakuoriainen
15. MARI RANTASILA: Lennä lennä leppäkerttu

Helsingin juhlaviikot järjestetään 20.8.-5.9.2010.