08.08.2016

Lasten taidefestivaali Hippalot ylitti oman kävijäennätyksensä

Lasten taidefestivaali Hippalot järjestettiin Hämeenlinnassa Verkatehtaan alueella jo 39. kerran. Neljän päivän aikana tapahtuma keräsi yli 17 000 käyntikertaa. Vesi-teema näkyi erityisesti työpajoissa, joissa esimerkiksi tutkittiin vettä, opeteltiin kalankäsittelyä ja maalattiin vaappuja. Esityksissä oltiin vedenalaisissa tunnelmissa Sateenkaarikalan ja erilaisten sammakkojen mukana. Perjantaina illalla miteltiin onkikilpailuissa ja lauantaina kasteltiin kaverit vesisodassa.

Miniteatterilla nähdyt Santeri Sammakon seikkailut sekä Soiva Sammakko ja merkillinen muukalainen esitettiin loppuunmyydyille saleille, kuten myös Teatteri Verstaalla nähty Hurjaruuthin Peukalo-Liisa. Hienon yleisön keräsi myös Vanaja-salissa nähty kanadalainen Clip! –Solo clown show sekä Hippaloiden pääesitys, festarilla ensi-iltansa saanut Race Horse Companyn sirkusteos Ympäri ämpäri.

Hurjan paljon kiitos keräsivät myös ARX-talon edustan rantaleikkialue Biitsi, jossa lapset saivat leikkiä vapaasti rekkakuormallisella hiekkaa, erilaisilla leluilla ja viilentyä kahluualtaissa. Hitiksi voi nimittää myös Tikkumäen talli –keppihevosnäyttelyä, jossa Salla Savolaisen ja Reetta Niemelän suosittujen lastenkirjojen hahmot heräsivät henkiin. Yleisö otti omakseen myös ohjelmassa ensimmäistä kertaa nähdyn HIP-designkujan.

Verkatehtaan rannan HIPPO-lavalla isoimman yleisön keräsi lauantaina lavalle kiivenneet Maltti ja Valtti. Myös perjantain Pikku Papun lauluja saapui katsomaan suuri joukko ihmisiä piknikpeittoineen ja eväineen.

Festivaalin järjestelyistä vastaa Hämeenlinnan kaupungin Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX. Hippalot järjestetään seuraavan kerran 3.-6.8.2017. 40 vuotta täyttävää festivaalia juhlitaan synttäriteemalla.

OP Etelä-Häme on Hippaloiden pääyhteistyökumppani.

www.hippalot.fi