28.06.2013

Legendaarinen mustalaisorkesteri Taraf de Haïdouks ensi viikolla Suomeen

Maailman kuuluisin mustalaisorkesteri Taraf de Haïdouks saapuu ensi viikolla Suomeen. Romanialainen virtuoosimaisista tempoistaan tunnettu orkesteri konsertoi lauantaina 6. heinäkuuta Ikaalisten Sata-Häme Soi -festivaalilla.

Maailmanvalloituksensa vuonna 1991 aloittanut Taraf de Haïdouks on nähty ja kuultu Hollywood-elokuvissakin ja orkesterin ihailijoiksi tunnustautuvat muun muassa näyttelijä Johnny Depp ja viulisti Yehudi Menuhin.

– Olen todella ylpeä, että saamme tämän maailmanluokan yhtyeen Ikaalisiin. Heidän musiikissaan on pysäyttävää energiaa ja käsittämätöntä luontevuutta. Vain verenperintönä voi saada tällaisen virtuositeetin ja grooven, toteaa Sata-Häme Soin taiteellinen johtaja Niko Kumpuvaara.

– Tarafin musiikki ja soittaminen edustavat ällistyttävää osaamista, joka tulee hyvällä tavalla akateemisen opiskelun ulkopuolelta. Heidän konsertissaan kuullaan koko musiikkiperinteen kirjo keskiaikaisista balladeista 2000-luvulle.

Taraf de Haïdouksin soittajat ja laulajat ovat 20-80 -vuotiaita. He pitävät edelleen kotiaan pienessä Clejanin kylässä Romaniassa.

Sata-Häme Soi järjestetään Ikaalisissa 2.–7.7.2013.

www.satahamesoi.fi