03.05.2019

Lieksan Vaskiviikko juhlii nelikymppisiään ystävyyden ja Japanin teemoilla 26.7.-3.8.2019

Lieksan Vaskiviikosta on kasvanut Pohjoismaiden suurin vaskimusiikkifestivaali. Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä Vaskiviikko sisältää musiikkikurssit, kansainvälisen pasuunakilpailun ja korkeatasoisen konserttisarjan sekä pihasoittoja. Trumpetin, käyrätorven, pasuunan, alttotorven, tenoritorven, eufoniumin ja tuuban ammattilaiset, opiskelijat ja harrastajat kaikkialta maailmasta kohtaavat vuosittain Lieksan Vaskiviikolla, joka on Pohjois-Karjalan merkittävin taidemusiikin tapahtuma.

Vaskiviikon taiteellisen johtajan Jouko Harjanteen pitkä yhteistyö ja ystävyys japanilaisten muusikkojen kanssa näkyy Vaskiviikon ohjelmassa. Aichi Chamber Orchestra (ACO) ja kapellimestari Yuri Nitta saapuvat Lieksaan Nagoyasta, Aichin prefektuurista. ACO toimii pasuunakilpailun finaalin orkesterina ja pitää myös oman konsertin. Festivaalin aikana julkaistaan Jouko Harjanteen ja ACOn yhteinen, alkuvuodesta Japanissa äänitetty levy (Pilfink Records).

Juhlavuoden esiintyjinä näemme vanhoja tuttuja, kuten vaskikvintetti Boston Brass, mutta myös ensi kertaa Lieksaan saapuvia muusikkoja on monia: trumpetisti Rex Richardson, pasunistit Jeremy Wilson ja Peter Steiner sekä tuubisti Chris Olka. Tokiosta tulee vaskikvintetti N-Crafts, joka koostuu tokiolaisen huippuorkesterin NHK:n muusikoista. Myös sveitsiläinen Geneva Brass Quintet konsertoi ensi kertaa Vaskiviikolla, kertoo Jouko Harjanne.

Konserttien ohjelmisto on monipuolinen. Geneva Brass Quintet esittää J. S. Bachin Golberg-variaatiot vaskikvintetille sovitettuna Lieksan kirkon upeassa akustiikassa. Aichi Chamber Orchestran kirkkokonsertin ohjelmassa on Jean Sibeliuksen Cassazione Op. 6, Yasushi Akutagawan Triptyque for string orchestra, Niels Caden sinfonia n:o 3 ja Arttu Sipilän My Japanese Friends. Australialainen eufoniumtaiteilija Fletcher Mitcell esittää uutta australialaista eufoniumille sävellettyä musiikkia, mukaan lukien kolme maailman kantaesitystä, omassa resitaalissaan Lieksan Kulttuurikeskuksessa. Parinkymmenen konsertin sarjasta löytyy myös Vaskiviikon 40-vuotisjuhlakonsertti sekä soolobravuureja, tunnelmapaloja ja elektroniikalla höystettyjä yllätyksiä.

Vaskiviikon ansiosta moni uusi suomalainen ja ulkomainen vaskisävellys on saanut päivänvalon. Matkan varrella olemme saaneet nauttia sellaisten taiteilijoiden esityksistä, jotka muuten maassamme eivät olisi vierailleet. Olemme tehneet koulutuksellisesti ja musiikillisesti erittäin tärkeää työtä vaskimusiikin hyväksi, iloitsee Jouko Harjanne.

Lieksan Vaskiviikko on Finland Festivals ry:n jäsenfestivaali. Lieksan Vaskiviikkoa tukee Lieksan kaupunki, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.

Ohjelma: www.lieksanvaskiviikko.fi
Ennakkoliput: http://liput.lieksabrass.com

Facebook: https://www.facebook.com/LieksaBrassWeek/

Soittolistat:

Lieksa Brass Week 2019: https://open.spotify.com/playlist/2rG4KxQe5jH2CtWEfnWoBI
Lieksa Brass Week 40 years: https://open.spotify.com/playlist/1CajTuDzS4FQLKxHYpQZVs