09.05.2017

Lieksan Vaskiviikolle vielä viisi konserttia

Lieksan Vaskiviikon taiteellinen johtaja on Radion Sinfoniaorkesterin soolotrumpetistina toimiva ja kansainvälisesti tunnustettu trumpettitaiteilija Jouko Harjanne. Harjanne on käynyt Vaskiviikolla jo vuodesta 1981 asti ja taiteellisena johtajana toiminut vuodesta 1997 alkaen. Jouko Harjanteen 20-vuotista taiteellisen johtajuuden taivalta Lieksan Vaskiviikko juhlistaa konsertilla, jossa virallisesti julkistetaan Joukon ja Tuomas Turriagon CD Beautiful Trumpet of My Soul. Konsertti kurkistaa Harjanteen sielunmaisemaan tunnettujen kauniiden balladien ja elokuvasävelmien avulla. Sydän sykkii Vaskiviikolle – Juhlakonsertti on perjantaina 28.7 kello 20 Lieksan kirkossa.

Lieksan Vaskiviikon pääsponsorin, OP Pielisen kanssa yhteistyössä järjestetään keskiviikkona 26.7. itävaltalaisen Sonus Brassin lasten konsertti Kulman salissa. Lisäksi OP Pielisen kanssa järjestetään yhteislaulukonsertti Lieksan kulttuurikeskuksessa, jossa Ilja Teppo ja Kaukolasipartio vetävät kaikkien tuntemia yhteislauluja sekä esittävät myös omaa tuotantoaan.

Lieksan Vaskiviikko pitää tärkeänä myös viihteellistä ohjelmistoa. Niinpä nyt ensimmäistä kertaa järjestetään täysi-ikäisille suunnattu Trumpetistin iltasoitto Kulman salissa keskiviikkona 27.7 kello 22 alkaen. Luvassa on rennompi kokonaisuus Vaskiviikon taiteilijoilta.

Ofikleidin yö -konsertissa Viekijrven kirkossa kuullaan ensimmäistä kertaa Vaskiviikolla ofikleidiä Harri Lidslen soittamana. Ennen tätä kevättä ofikleidiä ei ole tiettävästi soitettu aiemmin soolona Suomessa. Ofikleidi eli läppäserpentti on keksitty 1817 ja patentoitu 1821. Ofikleidi kuulostaa tenoritorven, fagotin ja saksofonin sekoitukselta. Lidslen ofikleidi on valmistettu 1850 Ranskassa ja on Nacmann-merkkinen. Mukana konsertissa ovat myös Tomas Gricius trumpetti, Line Johannesen pasuuna ja Kristina Tekoriute Griciene piano. Tämä konsertti on torstaina 27.7 kello 22.30.

Marquette City Band tulee Michiganin alueelta USAsta, jossa on vahvat suomalaiset juuret, esiintymään Lieksan Vaskiviikolle. Marquette City Band on puhallinorkesteri, joka on perustettu jo 1887 ja esiintynyt säännöllisesti vuodesta 1929. Vaskiviikolle saapuu orkesterista 40 soittajaa. Marquette City Bandin konsertti on torstaina 27.7 kello 15 Lieksan kulttuurikeskuksessa.

Lieksan Vaskiviikko järjestetään 21-29.7. Ohjelmistoon kuuluu klassinen konserttiohjelmisto, kursseja vaskisoittajille ja kansainvälinen trumpettikilpailu sekä oheisohjelmaa.

www.lieksabrass.com