08.02.2018

Lieksan Vaskiviikon ohjelmassa uutta ja vanhaa

Lieksan Vaskiviikko järjestetään 39. kerran 20-28.7.2018.

Harvinainen vaskikokoonpano (kornetti, alttotorvi, tenoritorvi sekä eufonium) A4 kvartetti saapuu ensimmäistä kertaa Lieksaan. Tämä aktiivinen ensemble esittelee uusia näkökulmia vaskikamarimusiikkiin. Toinen uusi Vaskiviikon aluevaltaus on tuoda nurmeslainen, juuri Radion sinfoniaorkesteriin kiinnitetty huilutaiteilija Kaisa Kortelainen estradille yhdessä trumpetisti Jouko Harjanteen ja lieksalaislähtöisen harpisti Anni Kuusimäen kera.

Kesän konserttiohjelma tarjoaa vanhan tuttumme Spanish Brass Quintetin eli Luur Metalsin sekä valtakunnan ykköspuhallinorkesterin Kaartin Soittokunnan konsertit. Nurmeksen Hannikaisen salissa elokuussa 2017 levyttänyt Seraph Brass julkaisee levynsä Nurmeksessa, esiintyy Mätäsvaaran kaivoslaguunissa sekä Lieksan kulttuurikeskuksella.

Suuri kiinnostuksen kohde tulee olemaan trumpetin Paganiniksi kutsutun Sergei Nakariakovin esiintymiset. Vaskiviikon taiturit tunnelmoivat Mestareiden illassa, Matalien Vaskien illassa ja myös kaivattu Kynttiläkonsertti palaa ohjelmistoon. Kepeistä klassisista koostuvan Toivekonsertin valmisteluista ja esittämisestä vastaa Ville Karjalainen ja Matti Raijas trumpetti, Pertti Vattulainen käyrätorvi, Kari Tiussa ja Jarkko Mustonen pasuuna ja Ari Varpula tuuba solistinaan Timo Turunen. Konserttiin valikoituvista kappaleista järjestetään äänestys helmikuun lopulla. Avajaiskonsertti on perjantaina 20.7 kello 19 Lieksan kirkossa. Avajaisten juontajana toimii Harri Lidsle.

Kolmas kansainvälinen eufoniumkilpailu on 20-25.7. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimii Jukka Myllys ja tuomaristossa Sérgio Carolino, Anthony Caillet, Adam Frey ja Petri Keskitalo. Finaalissa Lieksan kirkossa orkesterina toimii Kaartin Soittokunta kapellimestarinaan Puolustusvoimien ylikapellimestari, musiikkieverstiluutnantti Jyrki Koskinen. Kursseilla opettajina on kilpailun tuomariston lisäksi mm Sergei Nakariakov, Rune Brodahl, Antti Hirvonen, Teemu Salmi ja Tero Lindberg. Ilmoittautuminen kursseille ja kilpailuun on alkanut tammikuun alussa.

Lieksan Vaskiviikko järjestää ainakin 15 konsertin sarjan sekä runsaasti oheisohjelmaa. Pihasoittoja on luvassa Lieksan keskustan lisäksi muun muassa Kolilla. Perinteinen vaskimusiikkiin ja erityisesti seitsikkomusiikkiin pohjautuva Vaskiteltta palaa myös Vaskiviikon omana toimintana oheisohjelmaan. Tarkka ohjelma päivitetään nettisivuillemme lieksabrass.com.

Kesällä 2017 tehdyn aluevaikuttavuustutkimuksen mukaan Lieksan Vaskiviikon kävijät tuovat yli 420 000 euroa Lieksan alueelle. Kumppanuusneuvotteluja käydään tiiviisti ja jokainen voi olla mukana varmistamassa festivaalin onnistumista esimerkiksi liittymällä kannatusyhdistyksen jäseneksi ja osallistumalla korkeatasoisten maailmantähtien huikeisiin konsertteihin.

Vaskiviikon toimisto palvelee 2.5 alkaen Lieksan keskustassa. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 19.2 osoitteessa www.lieksabrass.com.