22.07.2016

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat 2016: Mestareiden perintö

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien 2016 päätöskonsertissa Mestareiden perintö sunnuntaina 31.7. klo 18 esittäytyy Suomen eturivin kuoroihin kuuluva EMO Ensemble Tatu Erkkilän johdolla.

Luvassa on kaunista ja sielukasta sekä ennen kaikkea hoitavaa musiikkia, joka vie kuulijansa lempeästi pyhän äärelle. Kuorolaulun koskettavuus syntyy toisiinsa täydellisen yhteensopivasti liittyvien ihmisäänten taianomaisesta kosketuksesta, olipa kyseessä sitten täydellinen harmonia tai riipaiseva ja syvältä kouraiseva riitasointisuus. Kuorokonsertissa voi levätä ja kokea riemullista yhteyttä musiikkiin, sekä kuulla kaikuja menneistä vuosisadoista ja ennen meitä eläneiden ihmisten haaveista, pettymyksistä, pelon ja ilon aiheista.

Konsertin ohjelmisto on monipuolinen, kaartaen 1600-luvun alun englantilaisesta renessanssimusiikista eurooppalaisen ja venäläisen romantiikan kautta aina kotoiseen kansallisromantiikkaan. Konsertin säveltäjäniminä ovat William Byrd, Johannes Brahms, Sergei Rahmaninov, Anton Bruckner, Charles H.H. Parry, Josef Rheinburger sekä Toivo Kuula.

Konsertin avaava Byrdin Emendemus in melius on kuulassointinen ja rukouksenomainen hymni.  Maailman kolmen suuren säveltäjän joukkoon luetun Johannes Brahmsin vaikuttava ja surumielinen Warum ist das Licht gegeben dem Mühseligen vie kuulijansa kärsimyksen ja kysymysten kautta toivon ja lohdutuksen lähteelle.  Rahmaninovin Vigiliasta, jota pidetään yhtenä myöhäisromantiikan mestariteoksista, kuullaan kaksi vaikuttavaa osaa, Bogoroditse Devo ja Dnes spaseniye. Brucknerin levolliset Locus iste ja Os justi sekä Byrdin Quomodo cantabimus päättävät konsertin alkuosan. Hauskana yksityiskohtana vihjattakoon, että tarkkaavainen kuulija voi tunnistaa ohjelmasta myös nolojen tilanteiden epävirallisen tunnussävelmän.

Konsertin ohjelmasta suurelle yleisölle tutuimpia ovat varmasti Toivo Kuulan rakastetuimpiin lauluihin kuuluvat Auringon noustessa sekä Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut, jotka sopivat osuvasti lohtajalaiseen sielunmaisemaan. Näistä jälkimmäinen on sävelletty V.A. Koskenniemen varhaistuotantoon lukeutuvaan runoon, jossa runoilijan kaipauksen kohteeksi on arveltu hänen synnyinseutuaan Oulua ja laajemmin koko Pohjanmaata. Konsertin toisessa osassa kuullaan myös Charles Parryn neljä haikeansuloista laulua sarjasta Farewell, hyvästi. Konsertin päättää Rheinburgerin kaunis Abendlied eli iltalaulu.

EMO Ensemble on taiteellisesti tinkimätön ja haasteita kaihtamaton kuoro, jonka päävierailijana nykyään toimiva Pasi Hyökki perusti vuonna 2000 Espoon musiikkiopiston yhteyteen. Poikkeuksellista on, että kuoro jo kolmivuotiaana voitti ammattikuoroille suunnatun kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun. Kuoron taso on pysynyt korkeana ja kehityksestä kertovat omaa kieltään niin kuoron tuottamat neljä levytystä kuin sen lukuisat esiintymiset arvostetuilla festivaaleilla. Kuorolla ei ole vakituista johtajaa, vaan johtaja kutsutaan kuhunkin konserttiin erikseen. Kuoron tuottajana toimii Taavi Oramo.

Lohtajalla kuoro esiintyy kuoronjohtaja-pianisti Tatu Erkkilän johdolla. Erkkilä laulaa ja toimii EMO Ensemblessa tenoreiden äänenjohtajana sekä johtaa vakituisesti useita kuoroja. Tällä hetkellä hän opiskelee kuoronjohtoa Sibelius-Akatemiassa sekä ohessa laulua. Erkkilä on kuoronjohtotehtävien ohella suosittu harjoituspianisti ja säestäjä, joka urakoi tänäkin kesänä mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla. Tatu Erkkilän juuret ovat EMO Ensemblen ohella tukevasti myös Lohtajalla, onhan hän Kirkkomusiikkijuhlien perustajan, musiikkineuvos Eero Erkkilän pojanpoika.

Mestareiden perintö -konsertissa saa kokea huippuun hiotun kuorolaulun salaperäisen voiman ja todeta, mitä EMO Ensemblen oma iskulause ”äidinmaitoa korvillesi” tarkoittaa. Kuoroa voi kuulla jo sunnuntaiaamun messussa, jossa sitä johtaa Sabrina Ljungberg. Messussa on urkurina nuori lahjakkuus Matti Pohjoisaho.

 

Lohtajan XXXVIII Kirkkomusiikkijuhlat: Mestareiden perintö Lohtajan kirkossa su 31.7.2016 klo 18. Liput 25 / 15 e, www.lipputoimisto.fi.

Lohtajan XXXVIII Kirkkomusiikkijuhlat: Juhlamessu Lohtajan kirkossa 31.7. klo 10. Matti Pohjoisaho urut ja sävellys, EMO Ensemble, joht. Sabrina Ljungberg, liturgi Sakari Typpö, saarna Tuomo Jukkola

www.kirkkomusiikkijuhlat.fi