05.07.2016

Lotta Wennäkoski suunnittelee Avantin Suvisoiton 2017

Säveltäjä Lotta Wennäkoski suunnittelee 28.6.–2.7.2017 järjestettävän XXXII Avanti! Suvisoiton ohjelman. Sunnuntaina päättynyt Suvisoitto keräsi noin 3000 kuulijaa yhteensä neljääntoista Porvoossa ja Pernajassa järjestettyyn konserttiin tai tapahtumaan.

Lotta Wennäkoski toimi vuosina 2008-2010 Tampere Biennalen taiteellisena suunnittelijana ja kauden 2010-2011 Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjänä. Hänen sävellyksiään on esitetty laajasti suomalaisissa ja kansainvälisissä konserttisaleissa ja festivaaleilla, joista mainittakoon mm. Helsingin juhlaviikot, Musica Nova, Märzmusik Berlin, Varsovan syksy, Huddersfield Contemporary Music Festival sekä Other Minds. Lisäksi Wennäkoski on säveltänyt tilaustöitä mm. Radion Sinfoniaorkesterille sekä Scottish Chamber Orchestralle.

”Kutsu Suvisoiton taiteelliseksi suunnittelijaksi tuli imartelevana yllätyksenä. Koen suurena mahdollisuutena päästä suunnittelemaan festivaalia, jossa soivat sekä kamari- ja orkesterimusiikki että nyky- ja klassinen musiikki. Mitä kaikkea voikaan keksiä!”, Wennäkoski kertoo.

Sunnuntaina 3. heinäkuuta päättyneen Suvisoiton suunnittelusta vastasi Moskovassa syntynyt suomalainen kapellimestari Dima Slobodeniouk. Viiden päivän aikana Porvoossa ja Pernajassa järjestettiin yhteensä 14 konserttia tai tapahtumaa, joista ympäri Porvoota järjestettyjä ilmaistapahtumia oli kuusi. Festivaali keräsi yhteensä noin 3000 kuulijaa. Festivaalibussit kuljettivat jälleen yleisöä Helsingistä Taidetehtaalle ja takaisin.

Kamariorkesteri Avanti! syntyi vuonna 1983 kapellimestari Esa-Pekka Salosen, huilisti Olli Pohjolan ja kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen aloitteesta. Orkesterin tavoitteena on mahdollisimman korkealaatuinen yhteismusisointi innostuneiden ja taitavien muusikoiden kesken. Ennakkoluulottoman ja kokoonpanoltaan joustavan Avantin myötä Suomessa on voitu kuulla sellaista ohjelmistoa, joka muuten jäisi soittamatta. Orkesterin taiteellinen johtaja on klarinettitaiteilija Kari Kriikku.

Avanti! tarjoaa musiikkia avarakatseisille ja vie kuulijansa rohkeisiin valintoihin: aiemmin tuttu vaikuttaa tuoreelta ja uudelta, uusi pian tutulta. Avanti! liikkuu vapaasti eri aikakausissa ja tyylilajeissa, erilaisina kokoonpanoina ja tinkimättömästi laatua vaalien.

Avanti! Suvisoitto -festivaali perustettiin vuonna 1986. Suvisoitto on poikkileikkaus Avantin toimenkuvasta: Avanti!-sukupolven uusi musiikki on jonkinlaisessa pääosassa, mutta musiikillinen aikahaarukka ulottuu barokista kantaesityksiin. Myös Porvoon kaupunki on liittänyt muusikoiden saapumisen pitkään kulttuuriperintöönsä. Suvisoiton taiteellisia johtajia ovat olleet muun muassa viulisti Pekka Kuusisto, kapellimestari Hannu Lintu ja säveltäjä Kaija Saariaho.

Festivaalin päätukijoita ovat Porvoon kaupunki, Aktiasäätiö Porvoo, Neste, Porvoon Taidetehdas ja Svenska kulturfonden.