07.09.2009

Luonnotar ja toinen sinfonia avaavat Sinfonia Lahden 10. Sibelius-festivaalin 10.9.2009

Jukka-Pekka Sarasteen johtaman festivaalin teema on ”Sibelius – Suuntana Eurooppa”

Sinfonia Lahden 10. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sibeliustalossa 10.-13.9.2009 tapahtuman taiteellisen johtajan, kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen luotsaamana. Festivaalin teema on ”Sibelius – Suuntana Eurooppa”, ja konserttien ohjelmisto koostuu Sibeliuksen keskikauden teoksista.

Festivaalin avauskonsertissa torstaina 10.9. kuullaan mm. Luonnotar solistinaan sopraano Helena Juntunen sekä toinen sinfonia. Perjantaina 11.9. viulukonserton solistina on Norjan Sibelius-palkinnon saanut viulisti Henning Kraggerud, joka esiintyy säännöllisesti useiden maailman johtavien orkestereiden kanssa. Kaikkiaan festivaalilla on kolme Sarasteen johtamaa orkesterikonserttia (10.-12.9.) ja kaksi kamarimusiikkikonserttia (12. ja 13.9.) sekä Sibelius-aiheista oheisohjelmaa.

Torstain orkesterikonsertin yhteydessä 10.9. Puu kulttuurissa ry jakaa Luonnotar-palkinnon suomalaiselle kulttuurivaikuttajalle. Viulisti Pekka Kuusisto julkistaa konsertissa kolmen ehdokkaan joukosta valitsemansa palkinnonsaajan.

Kaikki Sibelius-festivaalin orkesterikonsertit ovat nähtävissä kolmen viikon ajan internetissä osoitteessa www.classiclive.com. Lisäksi YLE Radio 1 radioi torstain 10.9. orkesterikonsertin suorana lähetyksenä.

”Mielestäni Sibeliuksen tuotannossa jo toinen sinfonia on selkeä irtiotto suomalaiskansallisesta paikallisuudesta ja selkeästi kansainvälisesti suuntautunut teos”, pohtii Jukka-Pekka Saraste vuoden 2009 festivaaliohjelmistoa, ja jatkaa: ”Festivaalin teema ’Suuntana Eurooppa’ kuvaa Sibeliuksen näköalojen avautumista eri puolille Eurooppaa.”

Saraste kuvailee: ”Kolmannen sinfonian energisyys ja nopea pulssi viittaa englantilaiseen elämänmenoon, ja neljännessä sinfoniassa on selvästi havaittavissa Schönbergin vaikutus saksalaistyyppisen dissonanssiajattelun ja hajoavan tonaalisuuden kautta. Pohjolan tyttären orkestraatiossa lähestytään puolestaan ranskalaista sointimaailmaa kornetteineen ja harppuineen.”

Saraste tunnistaa kaikkiaan Wagnerin vaikutuksen kyseisen aikakauden säveltäjien tuotannossa. ”Sibeliuksen kohdalla on sikäli kuitenkin poikkeuksellisen hieno tilanne, ettei hän monen muun säveltäjäkollegansa tavoin juuttunut Wagnerin vaikutukseen vaan löysi omaperäisen ilmaisunsa”, Saraste summaa.

Festivaalin ohjelmasta

Sibelius-festivaalin avauskonsertissa torstaina 10.9.2009 kuullaan Sibeliuksen toinen sinfonia, Kurkien kohtaus sekä Luonnotar ja muita orkesterilauluja solistinaan nuori suomalainen tähtisopraano Helena Juntunen. Perjantain 11.9.2009 konsertissa Sibeliuksen viulukonserton solistina esiintyy useiden maailman johtavien orkestereiden kanssa säännöllisesti esiintyvä norjalaisviulisti Henning Kraggerud. Konsertissa kuullaan lisäksi sävelruno Dryadi ja kolmas sinfonia. Lauantain 12.9.2009 konsertin ohjelmassa on neljäs sinfonia, sinfoninen fantasia Pohjolan tytär sekä sävelrunot Bardi, Aallottaret ja Öinen ratsastus ja auringonnousu.

Paavali Jumppanen esittää Sibeliuksen pianomusiikkia resitaalissaan Kalevi Aho -salissa (Lahden musiikkiopisto, Hämeenkatu 4) lauantaina 12.9. klo 13. Sibeliusta pyhäaamuna -kamarimusiikkikonsertissa Sibeliustalossa sunnuntaina 13.9. klo 11 esiintyvät Sibelius-ohjelmalla viulisti Jaakko Kuusisto, sellisti Tuomas Ylinen ja pianisti Paavali Jumppanen.

Festivaalilla on kaksi johdatus konserttiin -tilaisuutta. Perjantaina 11.9. klo 17.45 aihetta ”Kirottu ja ihana viulukonsertto” käsittelevät Sibelius-tutkija Timo Virtanen ja viulutaiteilija Jaakko Ilves (suomeksi), ja lauantaina 12.9. klo 16 intendentti Tuomas Kinberg haastattelee Sarastetta (englanniksi).

Kansainvälisiä festivaalivieraita ja lehtimiehiä

Festivaali on vuosien varrella kerännyt suuren joukon kansainvälistä festivaaliyleisöä, ja tänäkin vuonna kuulijoita on jälleen tulossa ympäri maailmaa, mm. Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista, Japanista ja Hollannista.

Festivaali kiinnostaa vuosittain myös kansainvälistä lehdistöä, ja mm. arvovaltainen itävaltalainen Die Presse -sanomalehti nimitti vuonna 2003 festivaalia lajissaan tärkeimmäksi maailmassa. Tänäkin vuonna festivaalille on tulossa kansainvälistä lehdistöä mm. Hong Kongista, Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Itävallasta.

Vuoden 2010 Sibelius-festivaalin ohjelma julkaistaan tämänvuotisen festivaalin avauspäivänä torstaina 10.9.2009.

Sinfonia Lahti