15.10.2009

Maailma kylässä -festivaali 2010 käynnistyy joulukuussa

Maailma kylässä 2010 Kick Off käynnistää tulevan festivaalivuoden Pauli Hanhiniemi M.A.D.:n sekä Dj Njassan säestämänä. Festivaali potkaistaan käyntiin joulukuun 1. päivä Virgin Oil Co.:ssa.

Pauli Hanhiniemi on tunnettu muun muassa Kolmas Nainen -yhtyeestä, joka viidentoista vuoden tauon jälkeen julkaisi lokakuussa uuden albumin. Kick Off -klubille laulaja-lauluntekijä Pauli Hanhiniemi saapuu M.A.D. -kokoonpanonsa kanssa. Klubilla kuullaan akustisesti Pauli Hanhiniemen materiaalia Kolmannesta naisesta Hehkumoon. Dj Njassa on Radio Helsingin ääni ja pitkän linjan musiikkivaikuttaja. Njassan levyhyllyn helmet taipuvat tangosta rockiin ja elektrosta iskelmään.

Maailma kylässä 2010 Kick Off -klubi on lähtölaukaus tulevalle festivaalivuodelle. Samana päivänä aukeavat myös ilmoittautumiset vapaaehtoiseksi sekä näytteilleasettajaksi festivaalin verkkosivuilla osoitteessa www.maailmakylassa.fi.

Maailma kylässä -festivaalin pääjärjestäjä on Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry. Vuonna 2010 festivaali järjestetään 11. kerran. Ensi vuoden festivaali levittäytyy 29.-30.5.2010 Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille.

Maailma kylässä 2010 Kick Off
Tiistaina 1.12.2009 klo 21-01
Virgin Oil Co., Mannerheimintie 5, Helsinki.
Esitys alkaa klo 21.30.
Liput 7 € ennakkoon Tiketistä ja 9 € ovelta.

Maailma kylässä -festivaali järjestetään seuraavan kerran 29.-30.5.2010.

http://www.maailmakylassa.fi