05.04.2013

Maailma kylässä -festivaalin Metro FeatFest -musiikkikilpailun voittaja löytyi Jyväskylästä

Maailma kylässä -festivaalin ja Metro-lehden järjestämän Metro FeatFest -musiikkikilpailun voitto on ratkennut. Don Johnson Big Band valitsi voittajaksi 25-vuotiaan Mea Karvosen Jyväskylästä. Palkintona voittaja pääsee esiintymään Maailma kylässä -festivaalin päälavalle Don Johnson Big Bandin kanssa.

Maaliskuun ajan käynnissä ollut Metro FeatFest -musiikkikilpailu keräsi yhteensä 42 osallistujavideota, 16 000 yksilöityä kävijää featfest.fi-verkkosovelluksessa ja yli 10 000 annettua ääntä. Voittaja valikoitui kymmenen eniten yleisöääniä keränneen osallistujan joukosta cover-tulkinnallaan James Brownin kappaleesta It’s a Man’s Man’s Man’s World.

– Mea tuntui lopulta selkeältä valinnalta voittajaksi. Kilpailuvideo oli eheä ja valmiin tuntuinen, laulu oli sävykästä ja itsevarmaa. Lisäksi kyseinen kappale oli naislaulajan biisivalinnaksi hauskalla tavalla yllättävä, perustelee Don Johnson Big Bandin laulaja Tommy Lindgren.

Palkinnoksi Mea pääsee esittämään DJBB:n kanssa yhden biisin festivaalin päälavalle. Palkintoon sisältyy myös biisin treenausta sekä musiikkialan mentorointia Tommy Lindgreniltä.

– Huomasin kilpailun mainoksen Facebookissa. Tykkään haastaa itseni heittäytymällä uusiin, jännittäviin tilanteisiin, ja sen takia osallistuin. Pidän myös Don Johnson Big Bandin menevästä tyylistä ja tällainen yhdessä esiintyminen kuulosti huipulta mahdollisuudelta päästä kehittymään muusikkona ja esiintyjänä, tuore voittaja kertoo.

– Luvassa on varmasti hauska esiintymiskokemus. Aion ottaa kaiken ilon irti tästä mahdollisuudesta! Uskon myös, että voin oppia bändiltä paljon asioita omaa muusikon uraani ajatellen, Karvonen jatkaa.

Metro FeatFest -kilpailu on osa Maailma kylässä -festivaalin ja Metro-lehden pitkäaikaista kumppanuutta.

Neljästoista Maailma kylässä -festivaali

Maailma kylässä on vuodesta 1995 lähtien järjestetty koko perheen ilmaisfestivaali. Se on yksi Suomen suurimmista festivaaleista ja suurin järjestö-, kehitysyhteistyö- ja monikulttuurisuustapahtuma. Vuonna 2012 festivaali teki yleisöennätyksen arviolta 105 000 kävijällä.

Neljästoista Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina 25.5. kello 11–20 ja sunnuntaina 26.5. kello 11–18. Festivaalin pääteema on ihmisoikeudet ja maantieteellinen painopiste Kaakkois- ja Itä-Aasia. Päivätapahtumaan on vapaa pääsy, sunnuntaiklubin liput maksavat 8/10 euroa. Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry. Koko ohjelma julkaistaan 16.4.2013.

www.maailmakylassa.fi