30.03.2016

Martti Paloheimo Riihimäen Kesäkonserttien puheenjohtajaksi

Riihimäen Kesäkonserttien sääntömääräinen vuosikokous valitsi Riihimäen Kesäkonserttien uudeksi puheenjohtajaksi Martti Paloheimon. Vuodesta 1993 Riihimäen Kesäkonserttien hallituksen jäsenenä ja vuodesta 2010 puheenjohtajana toiminut Pertti Isokangas jätti tehtävän seuraajalleen ansiokkaan toimikautensa jälkeen.

Lopella asuva Martti Paloheimo (1963) on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja työskentelee sijoitusyhtiö H. G. Paloheimo Oy:n toimitusjohtajana. Hän toimii myös muutamissa kulttuuria sekä maanpuolustusta edistävissä säätiöissä niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Lisäksi Martti Paloheimo on aktiivinen musiikin harrastajana ja kuorolaulumies.

– Otan tämän uuden tehtävän innolla vastaan, sillä Riihimäen Kesäkonsertit on koko maan mittakaavassa yksi merkittävimmistä musiikkifestivaaleista ja on hienoa olla rakentamassa konserttiorganisaation kanssa laadukasta tapahtumaa myös tulevina vuosina, Martti Paloheimo toteaa.

Paloheimo-yhtiöt ja -säätiö ovat olleet tukemassa Riihimäen Kesäkonsertteja koko festivaalin 35-vuotisen toiminnan ajan.

Muina Kesäkonserttien hallituksen jäseninä jatkavat Annamaria Hannonen, Eija Helanen, Sakari Hildén, Erkki Pulkkinen ja Seppo Runsamo.

Riihimäen Kesäkonsertit viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhliaan näyttävällä kotimaisella sekä kansainvälisellä ohjelmistolla. Varaslähtö kesään otetaan jo äitienpäivän aattona 7.5. lasimuseossa pidettävällä konsertilla, jossa estradille nousee riihimäkeläislähtöinen baritoni Tommi Hakala sekä pianisti Kristian Attila. Varsinainen konserttiviikko on tiistaista sunnuntaihin 7.-12.6. Kaikkiaan Riihimäellä on tarjolla 9 maksullista esitystä ja 8 ilmaiskonserttia.

– Konserttien lipunmyynti on hyvässä vauhdissa ja juuri avautuivat myös juhlavuotemme kunniaksi uudet nettisivut, kertoo Riihimäen Kesäkonserttien toiminnanjohtaja Charlotta Kivistö. Koko tulevan kesän komea konserttikattaus löytyy osoitteesta www.riihimaenkesakonsertit.fi.