27.06.2012

Martti Rousista Sysmän Suvisoiton seuraava taiteellinen johtaja

Sellisti ja Sibelius-akatemian sellonsoiton professori Martti Rousi on kutsuttu Sysmän Suvisoiton seuraavaksi taiteelliseksi johtajaksi. Rousi aloittaa tehtävässään virallisesti elokuun alussa. Nykyinen taiteellinen johtaja, viulisti Minna Pensola päättää syksyllä 2005 alkaneen kautensa 30.6.-7.7.2012 pidettävän 27. Sysmän Suvisoitto -festivaalin jälkeen.

Vuonna 1960 syntynyt Martti Rousi tunnetaan lahjakkaana ja kansainvälisesti menestyneenä sellistinä. Hän on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-akatemiassa Arto Noraksen oppilaana sekä Indianan yliopistossa János Starkerin johdolla. Rousi voitti 1. palkinnon Turun sellokilpailussa vuonna 1982 ja sijoittui toiseksi Moskovan kansainvälisissä Tšaikovski-kilpailuissa vuonna 1986. Siitä lähtien Rousi on toiminut lukuisten suomalaisten ja ulkomaisten maineikkaiden orkesterien solistina.

Martti Rousilla on runsaasti kokemusta eri musiikkifestivaalien johtamisesta. Hän on aiemmin toiminut taiteellisena johtajana mm. Lemin-Lappeenrannan musiikkijuhlilla 1989-92, Turun Musiikkijuhlilla 1992-2009 sekä Sibafestissä 2010. Rousin pitkä kokemus festivaalien johtamisesta ja selkeä visio Sysmän Suvisoiton tulevaisuudesta ratkaisivat sen, että valinta oli Sysmän Suvisoiton hallitukselle helppo. ”Saimme taiteelliseksi johtajaksi henkilön, joka on jo vieraillut useita kertoja Sysmän Suvisoitossa ja on aidosti kiinnostunut jatkamaan jatkamaan Sysmän Suvisoiton kehittämistä. Martti Rousi ymmärtää Sysmän Suvisoiton perinteet ja tuo mielenkiintoisia uusia ideoita Suvisoittoon tulevaisuudessa” kertoo Sysmän Suvisoiton hallituksen puheenjohtaja Kristiina Fromholtz-Mäki.

Sysmän Suvisoiton taiteellisina johtajina ovat aiemmin toimineet Suvisoiton perustaja, kapellimestari Ari Rasilainen (1986-94), Ilkka Vihavainen (1995), Martti Wallén (1996-99) ja Petteri Salomaa (2000-05). Minna Pensolan seitsemäs ja samalla viimeinen Sysmän Suvisoitto taiteellisena johtajana päättyy Luhangan kirkossa pidettävään juhlakonserttiin 7.7. kello 19.00.

Monipuolisesta taiteellisesta ohjelmistostaan tunnetun festivaalin esiintyjiin kuuluu tänä vuonna mm. Meta4 –jousikvartetti, Kimmo Pohjonen ja Heikki Laitinen, Jo Stance, Erja Lyytinen sekä Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajanakin tunnettu Vladimir Mendelssohn, jonka uusi sävellys kantaesitetään Sysmän Teatteritalolla pidettävässä konsertissa 1.7. klo 19.

Sysmän Suvisoittoon kuuluu olennaisesti myös Sysmän Osuuspankin omistama Anselmo Bellosion noin vuonna 1770 rakentama arvoviulu. Se on toiminut Minna Pensolan soittimena vuodesta 2006 lähtien ja taiteellisen johtajan vaihtuessa myös viulu vaihtaa soittajaa. Seuraavaksi soittajaksi on Sysmän Osuuspankin, Martti Rousin ja Minna Pensolan yhteistyöllä valittu viulisti Sara Etelävuori (s. 1990).

Taiteellisen johtajan vaihtumisesta järjestetään lehdistötilaisuus tiistaina 25.6. kello 12-13 Helsingin Musiikkitalon Terassilämpiössä. Haastateltavina ovat Martti Rousi, Minna Pensola sekä Bellosio-viulun tuleva soittaja Sara Etelävuori.

Sysmän Suvisoitto on monipuolisesta taiteellisesta ohjelmastaan ja ainutlaatuisista konserttipaikoistaan tunnettu musiikkifestivaali, joka järjestetään tänä kesänä 27. kerran. Festivaalin perusti vuonna 1986 viulisti-kapellimestari Ari Rasilainen ja se on siitä lähtien järjestetty pääasiassa sysmäläisin voimin joka kesä. Sysmän Suvisoitto kuuluu Finland Festivals –tapahtumiin.

Aloitussivu