05.08.2019

Meidän Festivaali 2019 on päättynyt – festivaali kulki matkan muutoksen pelosta toivoon ja toimintaan

Ensimmäinen Kamus-kvartetin suunnittelema Meidän Festivaali päättyi lauantaina 3.8.2019 onnistuneen viikon jälkeen. Meidän Festivaalilla 2019 esiintyivät mm. muun muassa viulisti-johtaja Malin Broman ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, runoilija Sigbjørn Skåden ja kääntäjä Kaisa Ahvenjärvi, Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet, viulisti John Storgårds, viulisti Eriikka Maalismaa, pianisti Markus Groh, viulisti Tami Pohjola, kontrabasisti Knut Erik Sundquist, sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen, ja festivaalin entinen taiteellinen johtaja, viulisti Pekka Kuusisto. Tuomo Prättälä oli mukana festivaaliviikon suunnittelussa viidentenä, vaihtuvana taiteellisena johtajana Meidän Muuttujana. Festivaaliviikon teemana oli Muutos, ja puheenvuoroja erilaisista näkökulmista teemaa sivuten pitivät mm. meteorologi Kerttu Kotakorpi, Sitran johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti, ympäristötutkija Panu Pihkala ja Greenpeace Suomen maajohtaja Sini Harkki. Festivaalilla kantaesitettiin musiikkia mm. Ville Raasakalta, Riikka Talvitieltä, Andrea Tarrodilta ja Tuomo Prättälältä. Meidän Festivaali järjestettiin nyt 23. kertaa. Kuulijoita 17 maksullisessa ja kuudessa ilmaisessa tapahtumassa oli yli 2000. Seitsemän festivaalin konserttia oli loppuunmyytyjä.

”Viikko on kuljettu muutoksen merkeissä ja voimme onnellisina todeta että Pekan taikomaan tunnelmaan on ollut ilo hypätä. Kiitos ihanalle yleisölle, mahtavalle festariväelle sekä upeille taiteilijoille!”, tunnelmiaan tiivistää taiteellinen johto Kamus-kvartetti. ”Muutoksista tämän hetken suurin, ilmastonmuutos, koskettaa meitä kaikkia ja siksi sitä vastaan on taisteltava yhdessä. Henriikka Tavi toteaakin festarirunossa ”Rukous 2019”, että ”Anna meille ymmärrystä vouhotuksen ja öyhötyksen edessä. Muistuta vielä kerran ja jokaisena hetkenä, että olemme todella pulassa yhdessä”.

Tänä vuonna 23. kertaa järjestetyn Meidän Festivaalin teema oli MUUTOS / FÖRÄNDRING / CHANGE. Meidän Festivaalille omintakeiseksi muodostunut monitaiteinen ote jatkui, kun festivaalin ohjelmassa eri aikakausien rikas kamarimusiikkiperinne kohtasi tänä vuonna erityisesti runoutta ja myös sarjakuvaa sekä liikkuvaa kuvaa. Lisäksi eri alojen asiantuntijat meteorologista antropologiin valottivat muutoksen tematiikkaa omasta näkökulmastaan. Uutta musiikkia kuultiin runsaasti: festivaalin ohjelmassa oli kolme maailman kantaesitystä (Riikka Talvitie: Transferre, Ville Raasakka: Benzene viululle ja videolle, sekä Tuomo Prättälä: MOD), kolme Suomen kantaesitystä (Andrea Tarrodi: Moorlands, Andrea Tarrodi: Acanthes sekä Jonny Greenwood: 88 No.1) sekä yksi ensimmäinen julkinen esitys (Perttu Haapanen: Ja yltyvään vehreyteen…). Myös mm. Schubertin toinen pianotrio, Vivaldin Vuodenajat, Schumannin pianokvintetto ja Enescun oktetto saivat festivaalilla mieleenpainuvat esitykset. Sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisen ja kansanmuusikko Eero Grundströmin yhteistyönä syntynyt konserttiversiointi Moisseisen Kannas -sarjakuvaromaanista jäi myös festivaaliyleisön mieliin.

Meidän Festivaalin 28.7.-3.8. ohjelmassa oli yhteensä 23 tapahtumaa, joista 17 pääsymaksullisesta konsertista seitsemän oli loppuunmyytyjä tilaisuuksia. Loppuunmyytyihin konsertteihin lukeutuivat mm. taiteilija-ateljeekonsertit Ainolassa, Suvirannassa ja Halosenniemessä. Meidän Festivaalin konsertit pidettiin jälleen Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä, mm. Ainolassa, Kallio-Kuninkalassa, Halosenniemessä, Eero Järnefeltin Suvirannassa, Pekka Halosen Akatemialla ja Tuusulan kirkossa. Festivaalin ohjelmassa oli myös mm. kaksi ilmaista konserttia Tuusulalaisissa hoivakodeissa.

Festivaalin aikana Meidän Festivaalilla suoritettiin Ekokompassi-auditointi, ja festivaalin Ekokompassi-sertifikaatti uusittiin seuraavalle kolmivuotisjaksolle.

Meidän Festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna 26.7.–1.8.2020 Tuusulanjärvellä. Tapahtuman taiteellisena johtajana jatkaa Kamus-kvartetti.

www.meidanfestivaali.fi

 

MEIDÄN FESTIVAALI

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Kamus-kvartetti aloitti Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2019 Pekka Kuusiston seuraajana. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.