23.04.2020

Meidän Festivaalin ohjelmistonjulkistus viivästyy koronatilanteen vuoksi

Meidän Festivaalilla valmistellaan varasuunnitelmia tapahtumien sopeuttamiseksi koronatilanteeseen. Festivaalin kaudelle 2020 on suunniteltuna muun muassa uusi konserttipaikka virtuaalitodellisuudessa. Suunnitelmia elävän kamaritaiteen tuomiseksi Meidän Festivaalin puitteissa yleisölle poikkeusoloissa pohditaan terveys ja turvallisuus edellä.

Perinteisesti heinäkuun viimeisellä viikolla Tuusulanjärvellä järjestettävän Meidän Festivaalin konserttien kapasiteetit vaihtelevat 50:n hengen mikroyleisöistä aina 562:en hengen konserttisaleihin. Vuodelle 2020 suunnitelluista reilusta paristakymmenestä tapahtumasta vain yhden maksimikapasiteetti ylittää 500 henkeä ja on siten yksiselitteisesti 22.4.2020 hallituksen antamien rajoitustoimenpiteiden piirissä. Yleisön, taiteilijoiden, henkilökunnan ja sidosryhmien terveyden ja turvallisuuden takaaminen on kuitenkin myös yleisömäärältään pienempien festivaalin tapahtumien järjestelyille ja toteutumiselle ehdoton edellytys. Festivaali seuraa tilannetta ja viranomaisten ohjeistuksia ja pyrkii yhteistyössä festivaalin kumppaneiden kanssa sopeuttamaan toimintaansa eri tavoin vastaamaan muuttuneen tilanteen tarpeisiin. Meidän Festivaalin ohjelmasta tiedotetaan, kun tilannekuva on kirkastunut ja suunnitelmat saaneet selkeämmän muodon.

”Kamus-kvartetin huolellisesti laatima festivaaliohjelma on jälleen sitä laatua, joka todella ravitsee ajatteluamme vastaamaan maailman ajankohtaisiin haasteisiin. Päätimme kuukausi sitten siirtää ohjelmistonjulkistusta huhtikuun ensimmäiseltä viikolta tilanteeseen nähden rauhallisin mielin toukokuulle ja kävimme töihin varasuunnitelmien B, C ja D parissa”, kertoo Meidän Festivaalin toiminnanjohtaja Petra Piiroinen. ”Juonet ovat hyvässä vauhdissa, mutta vielä kesken. Meidän Festivaali on siitä onnekas tapahtuma tänä outona vuonna, että meillä jos kenellä on kaikki mahdollisuudet tehdä hyvinkin erilaisia ketteriä liikkeitä ja monin eri tavoin sopeuttaa ohjelmaa vastaamaan tilanteeseen”, Piiroinen jatkaa. ”Tulevat viikot näyttävät, mitkä ideat ja ajatukset ovat toteuttamiskelpoista ja tilanteen puitteissa mahdollisia.”

 

Kvartetin sisällä – Inside the Quartet -virtuaalitodellisuusinstallaatio avaa jousikvartetin sisäisen musiikin piirin

”Lienee se kuuluisa hopeareunus, että olemme saaneet tänä outona keväänä työskennellä yllättäen ja pyytämättä ilmaantuneiden koronatoimien lisäksi myös todella inspiroivan ja pitkään suunnitellun projektin parissa, ja olemme innoissamme päästessämme – olosuhteista huolimatta – siitä teille kertomaan”, alustaa toiminnanjohtaja Piiroinen. Virtuaalilaseilla katseltavan Inside the Quartet – Kvartetin sisällä -teoksen kautta yleisö pääsee kokemaan musiikin valitsemansa Kamus- kvartetin muusikon paikalta. Kokemuksessa kuullaan kaksi ensimmäistä osaa Jean Sibeliuksen Voces Intimae -kvartetosta ja se kuvataan säveltäjän kotona Ainolassa. Teoksessa esiintyy Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja Kamus-kvartetti ja teknisestä toteutuksesta vastaa Aalto- yliopiston poikkitieteellinen tiimi.

”Inside the Quartet lähti halusta kokeilla vr-tekniikkaa jousikvartetin ja yleisön kohtaamisen muotona”, kertoo Kamus. ”Kvartettisoitto on saumatonta ja sanatonta yhteistyötä vaativa laji, ja satoja vuosia sitten syntyneen kokoonpanon ja uusimman teknologian kohtaamisessa on paljon kutkuttavia elementtejä”, Kamus jatkaa. Valittu tekniikka mahdollistaa kvartetin idean välittymisen.

”Inside the Quartet on tutkielma musiikillisesta läheisyydestä ja kommunikaatiosta. Se siten välittyy luontevasti virtuaalitodellisuuden täysin uudenlaisen ilmaisumuodon kautta”, kertoo Aalto-yliopiston työryhmän projektijohtaja, Aalto Acoustics Labin työelämäprofessori Sebastian J. Schlecht.

”Kamus haluaa koko sydämestään edistää eri alojen asiantuntijoiden välistä yhteistyötä, jota kvartetti tällä kertaa saa tehdä upean ja ennakkoluulottoman Aalto-yliopiston huipputiimin kanssa. Heittäydymme rohkean jännittyneinä kohti tuntematonta!”, Kamus kommentoi yhteistyötä huippuyliopiston kanssa uuden median äärellä. ”Kokija tuodaan suoraan musiikillisen piirin keskelle tallentamalla niin visuaalinen kuin äänimaisemallinenkin virtuaalinen näkymä täsmällisellä teknologialla. Nähtävä tallenne yhdistää 360° video- ja äänitallenteen akustiseen ja kuvalliseen rekonstruktioon tilasta. Meitä kiinnostaa erityisesti päästä tutkimaan musiikin ja tilan suhdetta näin intiimissä ja tiiviissä asetelmassa”, Schlecht kertoo teoksen toteutuksesta.

Myös Inside the Quartet – Kvartetin sisällä -hankkeen tuotanto- ja esitysjärjestelyt tehdään turvallisuus edellä ja koronatilanne huomioon ottaen, ja yleisölle ilmaisen installaation tarkemmasta esitysaikataulusta tiedotetaan Meidän Festivaalin ohjelmistonjulkistuksen yhteydessä. Yleisön saataville teos tuodaan jousikvartetin kokoonpanon mukaisesti neljästä virtuaalilasisetistä muodostuvana installaationa. Installaatio tullaan ensimmäisessä esitysvaiheessa näkemään Tuusulanjärven alueella Meidän Festivaalin puitteissa mm. Tuusulan ja Järvenpään kirjastoissa.

Inside the Quartet – Kvartetin sisällä on myös osa Konserttikeskuksen kauden 2020-21 tarjontaa. Konserttikeskuksen kautta ja tuella installaation voi tilata kouluihin ympäri Suomen. Teoksen tuotantoa tukee Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

 

MEIDÄN FESTIVAALI

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista ja -tieteellisistä tempauksista tunnettu korkeatasoinen kulttuuritapahtuma, joka on toiminut vuodesta 1997 lähtien Tuusulanjärven ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä. Tapahtuman taiteellisena johtajana kesällä 2018 kautensa avasi maamme johtaviin jousiensembleihin lukeutuva Kamus-kvartetti. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalille on myönnetty eurooppalainen EFFE -laatuleima vuosille 2019–20 ja Ekokompassi Tapahtuma -sertifikaatti 2016–19. Tapahtuman järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

www.meidanfestivaali.fi

https://meidanfestivaali.fi/ohjelma/inside-the-quartet-kvartetin-sisalla/