03.08.2020

Meidän Festivaali 2020 on päättynyt – poikkeusajan kamaritaide kosketti ja liikutti Tuusulanjärvellä

Toinen Kamus-kvartetin suunnittelema Meidän Festivaali päättyi lauantaina 1.8.2020 onnistuneen festivaaliviikon jälkeen. Festivaali järjestettiin nyt 24. kertaa. Festivaaliviikon teemana oli Poikkeus, joka heijasteli festivaalin sopeutumista poikkeuksellisiin aikoihin. Maksullisia konsertteja festivaalilla oli 27 kun mukaan lasketaan kaikki toistetut mikrokonsertit, sekä lisäksi 13 ilmaistapahtumaa. Poikkeusajan festivaalin kapasiteetit olivat hyvin rajallisia: kokonaiskuulijamäärä festivaaliviikolla oli yli 700, mikä vastaa n. 30 % normaaliajan festivaalikävijämäärästä. Pääsymaksullisten tapahtumien täyttöaste oli 98 %, mikä kertonee yleisön kaipuusta elävän taiteen äärelle. Valtaosa tapahtumista oli loppuunmyyty.

”Häivähdys normaalia poikkeuksen keskellä”, kertoo festivaalin taiteellinen johto Kamus-kvartetti. ”Valtaosa festivaalin taiteilijoista oli elävän yleisön edessä ensimmäistä kertaa maaliskuun jälkeen ja jälleennäkemiset olivat iloisia. Kamukselle kohtaaminen ja kommunikointi yleisön kanssa oli ikimuistoista. Meillä oli teitä kova ikävä”, taiteellinen johto jatkaa ja summaa: ”toivotaan tulevalta parasta!” Meidän Festivaalia 2021 vietetään 25.–31.7.2021.

Taiteellisen johtajan Kamuksen lisäksi festivaaliviikolla 2020 esiintyivät mm. kansanmusiikin superyhtye Frigg, viulisti Pekka Kuusisto, pianisti Paavali Jumppanen, Duo Emilia Lajunen ja Suvi Oskala, kitaristi Ismo Eskelinen, pianisti Aki Rissanen, säveltäjä Tytti Arola, käyrätorvisti Jukka Harju ja biologi Leena Luoto. Rumpali Olavi Louhivuori esiintyi videota ja livemusiikkia yhdistelevässä installaatiossa Glenn Kotchen (US) ja Tony Buckin (AU) kanssa. Tutkijatohtori Nuppu Koivisto avarsi suunnittelijanelikon ajattelua viidentenä, vaihtuvana taiteellisena johtajana Meidän Muuttujana.

Festivaaliviikon konserteista Ainolan ja Halosenniemen konsertit toteutettiin kiertävien mikroyleisöjen konsertteina, joissa yleisöryhmät liikkuivat kohteesta toiseen. Suvirannan puutarhakonsertti jouduttiin huonon sään vuoksi siirtämään Järvenpään taidemuseoon, jossa yleisö istui turvavälein järjestettynä. Päätöskonsertti Kallio-Kuninkalassa oli ulkona puutarhassa. Festivaalin ohjelmassa oli myös mm. kuusi ilmaista konserttia Järvenpääläisten ja Tuusulalaisten palvelukotien pihoilla.

Friggin konsertti Krapin Pajalta sekä Kamus-kvartetin, Pekka Kuusiston ja Paavali Jumppasen ”Keskeytyksettä” -konsertti Järvenpää-talolta streamattiin konserttikotiin.fi -palveluun ja ovat siellä edelleen tallenteina katseltavissa sunnuntain 2.8.2020 loppuun saakka.

Meidän Festivaalin kesän 2020 tapahtumia tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Suomen kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Musiikin edistämiskeskus MES, Goethe-instituutti, Yhdysvaltain suurlähetystö, OP Uusimaa ja Järvenpään Auto-Arita.

MEIDÄN FESTIVAALI

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Kamus-kvartetti aloitti Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2019 Pekka Kuusiston seuraajana. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

www.meidanfestivaali.fi