11.05.2017

Meidän Festivaalin 2017 koko ohjelmisto julkistettu

Tänä vuonna 21. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa jälleen monipuolisen festivaaliviikon 23.7.-29.7.2017 Tuusulanjärvellä. Meidän Festivaalin 2017 teemana on Äänioikeus ja festivaalin ohjelmassa tarjotaan puhuttelevia taide-elämyksiä tarkastelemalla mm. perinnettä, alkuperäiskansoja, marginalisoimista ja tämän ajan keskusteluilmapiiriä.

Taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston suunnittelemalla festivaaliviikolla esiintyy muun muassa norjalainen säveltäjä-muusikko Maja S. K. Ratkje, muusikko Chisu, kansanmuusikko Maija Kauhanen, muusikko Paula Vesala, viulistit Minna Pensola, Eriikka Maalismaa ja Terhi Paldanius, laulaja Maria Ylipää, tanssija Auri Ahola, joikutaiteilija Ingá-Máret Gaup-Juuso, valokuvataiteilija Maija Tammi, kokeellinen räppäri Draama-Helmi, pianisti Heini Kärkkäinen sekä laulaja Hilja Grönfors.

Lisäksi festivaaliviikkoa valaistaan teemaan sopivilla asiantuntijapuheenvuoroilla muun muassa säveltäjä Riikka Talvitien, tutkija Suvi Savolan, kirjailija-ohjelmoija Linda Liukkaan sekä Ylen saamenkielisen julkisen palvelun päällikkö Pirita Näkkäläjärven toimesta. Luvassa on seitsemän päivää kestävä monipuolinen festivaaliviikko, jossa musiikilla ei ole rajoja.

Meidän Festivaalin 2017 teema kulkee tänä vuonna otsikolla Äänioikeus. ”Kansakunnan juhlavuoden Meidän Festivaali kaipaa rohkeaa ja uudistuvaa äidinmaata. Soitin on jännitetty kirkkaaseen vireeseen, ja sen klangiin kuuluu puhuttelevien taide-elämysten tarjoaminen sekä niiden liittäminen osaksi julkista keskustelua. Vuonna 2017 on haastavaa löytää tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta toiminutta naispuolista poliitikkoa, joka ei olisi joutunut vaientamiseen tähtäävän vihanpidon kohteeksi. Meidän Festivaalin tämä painos omistetaan Suomessa vuonna 1907 työnsä aloittaneille maailman ensimmäisille naispuolisille parlamentaarikoille. Let’s make some noise”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto.

Meidän Festivaali sisältää tänä vuonna seitsemän erilaista päivää, joilla jokaisella on oma teemansa. Meidän Festivaalin päiväkohtaiset teemat ovat: alkuperäiskansa (sunnuntai 23.7.), perinne (maanantai 24.7.), www (tiistai 25.7.), välietappi (keskiviikko 26.7.), oma ääni (torstaina 27.7.), diagnoosi (perjantai 28.7.) ja äänioikeus (lauantai 29.7.).

Meidän Festivaalilla 2017 esiintyvät mm. norjalainen vokaalitaiteilija-säveltäjä Maja S. K. Ratkje, viulistit Minna Pensola, Eriikka Maalismaa, Terhi Paldanius, Linda Suolahti, Maija Linkola, sopraano Marjukka Tepponen, pianisti Tiina Karakorpi, muusikko Ona Kamu, laulaja Maria Ylipää, muusikko Paula Vesala, laulaja Jonna Tervomaa, kansanmuusikko Maija Kauhanen ja Amanda Kauranne, joikutaiteilija Ingá-Máret Gaup-Juuso, tanssija Auri Ahola, kokeellinen räppäri Draama-Helmi, valokuvataiteilija Maija Tammi sekä monet muut lahjakkaat ja uteliaat tekijät. Luvassa on jälleen monipuolisia konserttikokonaisuuksia yhden festivaaliviikon aikana Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä.

Tutustu tarkemmin Meidän Festivaalin 2017 koko ohjelmaan täällä.

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) järjestetään jälleen tänä vuonna Järvenpäässä ja Tuusulassa 23.7.-29.7.2017. Meidän Festivaalilla perinteisen kamarimusiikin lisäksi ohjelmassa kohtaavat eri taiteenlajien koti- ja ulkomaiset tekijät, etsien yhdessä ilmaisun rajoja. Luvassa on jälleen konsertteja Tuusulanjärven historiallisissa taiteilijakodeissa kuten Ainolassa, Suvirannassa ja Halosenniemessä, joissa esitetään pienimuotoista, kosketusetäisyydelle tulevaa musiikkia. Lisäksi konsertteja järjestetään tänä vuonna mm. Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa, Järvenpää-talossa, uudessa Krapin Pajassa, Studio 123 -elokuvateatterissa sekä Järvenpään Taidemuseossa.

Liput torstain 27.7. klo 19.00 Chisun Järvenpää-talon konserttiin ovat jo myynnissä Lippupisteessä. Meidän Festivaalin 2017 lipunmyynti kokonaisuudessaan alkaa perjantaina 12.5. klo 9.00 Lippupisteessä osoittessa: www.lippu.fi/meidanfestivaali

Meidän Festivaalia 2017 tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto sekä Musiikin edistämissäätiö. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Keski-Uudenmaan Osuuspankki, Kaupan Liitto, Avain Yhtiöt ja Auto-Arita.

Meidän Festivaali – merkityksellistä musiikkia.