08.07.2009

Meta4 yhdessä ja erikseen Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilla

Meta4 uudisti Oulunsalo Soi -musiikkijuhlat onnistuneesti viime vuonna, ja aikoo jatkaa nyt samalla reseptillä. Oulunsalossa tullaan kuulemaan tänä kesänä oopperaa, kamarimusiikkia, jazzia ja kansanmusiikkia. Taiteellista johtajaa itseään kuullan sekä yhdessä että erikseen omissa konserteissaan ja juhlien muiden taiteilijoiden kanssa.

Tomas Djupsjöbackan, Atte Kilpeläisen, Minna Pensolan ja Antti Tikkasen muodostama Meta4 toimii toistamiseen taiteellisena johtajana Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilla. Yhtye on kiireisen kevään aikana kierrellyt Eurooppaa, levyttänyt ja esiintynyt BBC:n New Generation Artists -ohjelmassa. Suomen festarikesä antaa nyt nelikollekin tilaisuuden pysytellä kotimaisemissa. Alttoviulisti Atte Kilpeläinen myöntää Oulunsalon ohjelman kasaamisen olleen täksi vuodeksi helpompaa, kun alla on yksi kesä kokemusta taiteellisena johtajana olemisesta.

– Suurin osa konserttipaikoista on nyt tuttuja, joten tiedetään, millainen esitys sopii minnekin, Kilpeläinen sanoo.

Yhtyeen viulistin Antti Tikkasen mielestä tulevan kesän musiikkijuhlat eroavat viimevuotisista.

– Organisaatiopuoli on hyvällä ideoinnilla muokannut festarin ulkoisen olemuksen tämänvuotisen taiteellisen sisällön mukaan. Musiikillisestihan festarit eroavat toisistaan melko paljon.

Tänä vuonna vietetään usean taiteilijan juhlavuotta, ja Meta4 on halunnut tuoda heitä esille Oulunsalo Soi -musiikkijuhlissa. Aivan kaikkia juhlivia taiteilijoita ei pystytä noteeraamaan, mutta esimerkiksi Mendelssohnia tullaan kuulemaan.

– Aivomyrskyn keskellä tartuttiin tiettyihin kiintopisteisiin, kuten Döbeln-oopperaan, Martin Kuuskmanniin ja André Caplet:n kappaleeseen ”Conte Fantastique”, Tikkanen paljastaa.

Kilpeläisen mukaan laadusta ei kuitenkaan tingitä.
– Laadukasta sillisalaattia on tiedossa tänäkin vuonna, Kilpeläinen lupaa.

Meta4 nähdään lavalla useaan otteeseen. Viime vuonna lanseerattu Meta1/4-konserttisarja saa nyt jatkoa. Siinä jokainen yhtyeen jäsen pääsee raottamaan kvartetin ulkopuolista minäänsä. Luvassa on muun muassa navettakonsertti, lausuntaa, ensiesityksiä ja maailman kantaesitys.

Sfäärit ryskyvät – Suomen ensiesityksiä

Maanantaina 3.8. sellisti Tomas Djupsjöbacka käynnistää Meta1/4-konserttisarjan Oulunsalo-talossa. Konsertissa kuultavat Patrick Zimmerlin Stone and Steel sellolle, pianolle ja lyömäsoittimille sekä Kaija Saariahon Serenatas pianolle, sellolle ja lyömäsoittimille ovat Suomen ensiesityksiä.
– Stone and Steel on melko perinteinen teeman käytössään, mutta melodiaan ovat vaikuttaneet nykymusiikki ja jazz. Etsin aina voimakasta uuden ja vanhan sekoitusta, Zimmerli kertoo teoksestaan.

Kaija Saariahon säveltämä Serenatas kuullaan niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa

– Koko projektista tuli erilaisten musiikkiin liittyvien tunteiden ilmaisu, niinpä nimeksi tuli Serenatas, Serenadeja, Saariaho kertoo.

Konsertissa kunnioitetaan myös Mendelssohnin juhlavuotta. Djupsjöbackan lisäksi estradilla häärivät Sami Koskela lyömäsoittimissa ja Joonas Ahonen pianossa.

Perhoset valloilleen Liminganlahden Luontokeskuksessa

Keskiviikkona 5.8. Meta4:n alttoviulisti Atte Kilpeläinen esittää yhdessä kappaleen säveltäjän, kitaristi Jarmo Saaren kanssa maailman kantaesityksen kappaleesta Butterfly Effect.

– Butterfly Effect -teoksessa on paljon latausta, energiaa, informaatiota ja itsekoettua kuohuntaa niin romantikoille, fatalisteille kuin skeptikoille ja narsisteille, Saari kertoo.

Butterfly Effect on kirjoitettu alttoviululle, kitaralle ja kahdelle ihmisäänelle. Liminganlahden Luontokeskuksessa on paikalla myös harpisti Laura Hynninen. Kuuleman mukaan luvassa on tunnelmamyrskyä, mutta millaista, se selviää vain tulemalla paikanpäälle.

Navettakonsertti Hailuodossa

Hailuoto-päivä pyörähtää käyntiin leppoisasti torstaina 6.8., kun viulisti Antti Tikkanen järjestää oman Meta1/4-konserttinsa Väntelän navetassa, Lauri Rankan tilalla.

– Otin selvää mahdollisimman epätavallisista keikkapaikoista ja sain ehdotuksia autotallista kalahalliin! Kun näin kuvat tästä navetasta, tiesin, että sinne täytyy päästä, Tikkanen kertoo.

Konsertin musiikkianti on kiedottu tangosäveltäjä Astor Piazzollan ehkä tunnetuimman duon osien ympärille. Tikkasen viulun lisäksi navetassa soi Ismo Eskelisen kitara.

– Kitara–viulu-kamaa on kirjoitettu maailman sivu, mutta tuo genre ei ole ihan valtavirtaa. Muutenkin kitaran kanssa soitettaessa pitää virittäytyä astetta herkemmälle, Tikkanen sanoo.

Navetta on Rankan aikana toiminut varastona, mutta nyttemmin sitä on kunnostettu kesänäyttelytilaksi. Konsertin aikana onkin nähtävillä Lauri Rankan, Jaakko Rankan ja Maria Rankan taideteoksia.

Kyllä mieheen tottuu – suomalaisia klassikoita

Perjantaina alkuillasta Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilla kuullaan aimo annos suomalaisia klassikoita.

Näyttelijä Maija-Leena Soinne lausuu Edith Södegrania ja Maria Jotunia. Tekstien lomassa Minna Pensola tulkitsee viululla pianisti Heini Kärkkäisen kanssa Jean Sibeliusta ja Toivo Kuulaa.

– Jotuni ja Södergran ovat Suomen naiskirjailijoiden parasta antia. Jotunia olen urallani esittänyt paljon, ja täytyy sanoa, että näyttelijälle on juhlaa saada esittää hänen teoksiaan, Maija-Leena Soinne kertoo ja jatkaa
– Södergrania en ole julkisesti esittänyt, mutta hänen teoksensa ovat neroudessaan samaa laatua Jotunin kanssa.

Kyllä mieheen tottuu -konsertti esitetään nyt kolmatta kertaa. Ensi-iltansa esitys näki pari vuotta sitten Sysmän suvisoitossa. Tuolloin yleisö oli äärimmäisen vaikuttunut, ja Maija-Leena Soinne uskoo illasta tulevan nytkin tunteikas.

– Paketti on erittäin tyylikäs, kaunis ja koskettava. Voisi melkein sanoa, että se on pois arkipäivästä.

Oulunsalo Soi – Oulun seudun musiikkijuhlat järjestetään 2.-7.8.2009.

http://www.oulunsalosoi.ti