23.04.2020

Monitaidefestivaali Jyväskylän Kesä 2020 järjestetään, toteutustapaan ja ajankohtaan muutoksia

Jyväskylän Kesän tämän vuoden ohjelmistoa muotoillaan uudelleen ja toteutetaan uusilla tavoilla. Kaupunkifestivaali oli määrä järjestää 1.–7.7.2020. Festivaali alkaa suunnitellusti heinäkuussa, mutta kaikki seitsemän tapahtumapäivää toteutetaan joko uusilla välineillä tai myöhempänä ajankohtana. Jyväskylän Kesä neuvottelee suunnitelmista esiintyjien, yhteistyökumppaneiden ja tapahtumapaikkojen kanssa ja kertoo toteutuksesta tarkemmin vappuun mennessä.

Vaihtoehtoisiin toteutustapoihin on varauduttu festivaalin tuotannossa hyvissä ajoin:

– Olemme pyörittäneet erilaisia vaihtoehtoja jo pidemmän aikaa. Tärkeintä on kaikkien osallistujien turvallisuus. On kuitenkin hyvä pitää huolta myös siitä, että tulevaisuutta ei ole peruttu, kommentoi Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju.

Lippuja ostaneiden on mahdollista saada rahansa takaisin, mikäli esityksiä peruuntuu tai siirtyy.

Jyväskylän Kesä on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kulttuurifestivaali, joka viettää tänä vuonna 65-vuotisjuhlaansa. Viime vuonna Jyväskylän Kesä keräsi yhteensä noin 32 000 kävijää.

Viikon kestävän monitaidefestivaalin ohjelmaan kuuluu esimerkiksi musiikkia popista klassiseen sekä teatteria, elokuvia ja puheohjelmaa. Tänä vuonna festivaalin ohjelmaan on kiinnitetty mm. Iiro Rantala, Timo Lassy ja Teppo Mäkynen, 22-Pistepirkko, Ruusut ja M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri.