Etusivu » Uutiset » Musiikin aika 7.-12.7.2009 Viitasaarella

Musiikin aika 7.-12.7.2009 Viitasaarella

03.02.2009

Musiikin aika on Finland Festivalsin valitsema Vuoden Festivaali 2009!

Säveltäjävieras Michael Finnissy (UK)

Festivaalilla Suomen ensivierailunsa tekee eräs ikäpolvensa uniikeimmista brittiläisistä säveltäjistä, taitavana pianistinakin tunnettu Michael Finnissy (1946). Finnissyn musiikin tärkeinä vaikuttajina, hänen oman virtuoosisen pianisminsa lisäksi, ovat useiden eri kulttuurien perinnemusiikit. Myös esimerkiksi Grieg, Verdi, Gershwin tai Vivaldi näyttäytyvät hänen musiikissaan. Opettajana Finnissy on arvostettu ja tinkimättömyydestään tunnettu. Hän toimii tällä hetkellä professorina Southhamptonin yliopistossa. Finnissyn eklektinen ja monimetodinen, usein myös poleeminen, sävelkieli liitetään usein n. ”New Complexity” -koulukuntaan. Hän ei kuitenkaan itse pidä tästä määritelmästä vaan toteaa, että ”yksinkertaisinkin musiikki voi olla kompleksista”.

Teemana musiikkia ristivalossa

Vuoden 2009 Musiikin aika -festivaalin teema ”musiikkia ristivalossa” nostaa esiin erilaisten musiikkien ja säveltäjien kohtaamisia sovitusten, vaikutteiden, sulautumisen tai poleemisuuden muodossa. Rinnastamalla erilaisia musiikkeja ja traditioita festivaali kutsuu yleisöä arvioimaan niiden suhteita uudelleen.
Kansainvälistä keskustelua

Musiikin ajassa järjestetään 7.7. päivän mittainen seminaari aiheesta nykymusiikin promootio ja markkinointi. Hankkeen taustalla on Sibelius-Akatemian täydennysloulutuskeskus, Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (Fimic) ja Musiikin aika. Ohjelma koostuu kansainvälisten vieraiden ja kotimaamme ammattilaisten puhenvuoroista ja keskusteluista. Tarkasta ohjelmasta ja osallistumisohjeista tiedotetaan seuraavassa uutiskirjeessä maaliskuussa.

Musiikin aika – Time of Music

  • Yhteistyössä: