07.05.2021

Musiikin aika tulee, oletko valmis?

Musiikin aika -festivaali järjestetään ensi kesänä Viitasaarella 6.–11.7.2021. Ohjelmassa tulee olemaan mm. hybriditapahtumia, installaatio ja perinteisiä konsertteja. Lisäksi järjestetään kaksi kurssia. Tarkempi festivaaliohjelma julkaistaan toukokuun lopussa. Hakuaika kursseille jatkuu 16.5. saakka.

Koronapandemian pitkittyminen on tuonut omat haasteensa festivaalin suunnitteluun, mutta festivaaliohjelma julkaistaan tavanomaiseen tapaan toukokuun lopussa. Suunnittelussa panostetaan terveysturvallisuuteen, ja festivaalilla noudatetaan voimassa olevia viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä. Paikallinen ohjeistus löytyy osoitteesta: https://viitasaari.fi/korona/

Tarvittaessa yleisömäärää rajataan, jotta turvavälit voidaan pitää. Tänä vuonna kannattaakin hankkia lippu etukäteen, jos haluaa varmistaa paikkansa konsertissa. Lipunmyynti aukeaa kesäkuussa tai viimeistään silloin, kun heinäkuuta koskevat viranomaisohjeet ovat tiedossa.

 

Hakuaika Musiikin ajan kursseille jatkuu 16.5. saakka

Hakuaikaa on jatkettu, jotta muuttuvien korona- ja matkustusrajoitusten keskellä mahdollisimman monella olisi mahdollisuus hakea kursseille.

Rebellion for Sale on Viitasaaren Kesäakatemian kursseista ensimmäinen, jolle voivat osallistua muusikoiden tai säveltäjien ohella myös muut luovien ja esittävien alojen taiteilijat, esim. tanssijat, sirkustaiteilijat, näyttelijät, käsikirjoittajat tai performanssitaiteilijat. Kurssia vetävät nykyoopperaan ja musiikkiteatteriin erikoistunut ohjaaja Michael Höppner (Opera Lab Berlin) ja mediaa soveltavista teoksistaan tunnettu säveltäjä Brigitta Muntendorf.

Aikamme kamarimusiikki -kurssilla opettavat suomalaisen nykymusiikkikentän huippuammattilaiset, pianisti Emil Holmström, viulisti Eriikka Maalismaa ja sellisti Markus Hohti, seuranaan kitaristi Petri Kumela. Kurssi sisältää soolo- ja kamarimusiikkitunteja ja päättyy loppukonserttiin.

Lisätiedot kursseista, kurssien opettajista ja ilmoittautuminen: https://musiikinaika.org/kurssit/

Keski-Suomen liitto myönsi hankerahoituksen Musiikin ajalle

Keski-Suomen Liitto myönsi Viitasaaren Kesäakatemia ry:lle 29 950 € Musiikin ajan digitaalisen näkyvyyden parantamiseen. Hanke on 1,5-vuotinen, ja sen aikana vuodesta 1982 yhtäjaksoisesti toimineen Musiikin aika -festivaalin ja Kesäakatemian historia-aineistoja kootaan, tallennetaan ja julkaistaan digitaalisesti. Toisena tavoitteena on lisätä Musiikin aika -festivaalin ja Viitasaaren seutukunnan tunnettuutta alueellisesti, kansallisesti ja erityisesti kansainvälisesti. Hanke tähtää Musiikin ajan juhlavuoteen 2022, jolloin festivaali täyttää pyöreät 40 vuotta.