29.06.2015

Norjan saamelainen kansallisteatteri esiintyy ensimmäistä kertaa Kajaanin Runoviikolla

Vuonna 1981 perustettu ensimmäinen Norjassa toimiva saamelaisteatteri Beaivváš Sámi Našunálateáhter sijaitsee Norjan Koutokeinossa. Ari-Pekka Lahden käsikirjoittama Áillohaš – auringon poika on taiteilijakuva Nils-Aslak Valkeapäästä (1943-2001).

Áillohaš – auringon poika esitetään sunnuntaina 5.7. klo 16 Kajaanin teatterissa. Esitykseen on vielä lippuja jäljellä!

Valkeapää (saameksi Áillohaš) oli saamelainen taiteilija ja tunnetuimpia saamelaiskulttuurin edistäjiä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Monialaisesti lahjakas Valkeapää oli kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija. Hän voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1991.

Näytelmäkirjailija, ohjaaja Ari‐Pekka Lahti on toiminut Kokkolan kaupunginteatterin johtajana ja hän sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2011.

Vahva, kaunis ja runollinen esitys luo kirkkaan kuvan itseään etsivästä ja epäilevästä taiteilijasta, joka saa kokea niin luovuuden voiman kuin kuuluisuuden irvokkuuden. Yhden miehen tarinan kautta saavat äänensä saamelaisten taide ja selviytymistaistelu sekä kauneuden ja pyhyyden kaipuu maailmassa, joka mistään piittaamatta kulkee kohti ekokatastrofia.

Runoviikko järjestetään 1.-6.7.2015.
Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.runoviikko.fi