29.01.2010

Odotetut The Best of Sinfonia Lahti & Rajaton, Vol 2. -konsertit elokuussa

2010 Lipunmyynti konsertteihin alkaa maanantaina 1.2.2010

Sinfonia Lahden ja lauluyhtye Rajattoman yhteistyö jatkuu The Best of Sinfonia Lahti & Rajaton, Vol 2. -konserteissa Sibeliustalossa 26.-28.8.2010. Kapellimestari Jaakko Kuusiston johtamissa konserteissa kuullaan jälleen parhaita paloja vuosien varrella tehdyistä Beatles-, Abba- ja Queen-konserteista. Konsertissa kuullaan myös muita viihdemusiikin klassikkoteoksia viime syksyn menestyksekkäisiin The Best of -kokoelmakonsertteihin nähden osin uudistetulla ohjelmalla.

Kapellimestari Jaakko Kuusisto kertoo ensi syksyn konserttikokonaisuudesta: ”Yhteistyömme Rajattoman kanssa on tuottanut melkoisen määrän hienoja versioita legendaarisista rock- ja popsävelmistä, ja sieltä kelpaa ammentaa”, ja jatkaa: ”Luvassa on jälleen kerran railakas hittikimara – sellainen, jota yleisömme osaa meiltä jo odottaa.”

Sinfonia Lahti ja lauluyhtye Rajaton ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2002 lähtien. Sinfonia Lahden tuottamat yhteiskonsertit ovat olleet poikkeuksetta suuria yleisömenestyksiä, ja esim. Queen-konsertti ”A Kind of Magic” on esitetty vuosina 2006-2008 yhteensä yhdeksässä loppuunmyydyssä konsertissa Sibeliustalossa, ja kaikkiaan kuulijoita on ollut jo yli 10.000. Tämän lisäksi konserttikokonaisuutta on esitetty Sinfonia Lahden kanssa Helsingissä sekä mm. Oulussa, Minneapolisissa ja Edmontonissa paikallisten orkesterien kanssa, solistinaan kaikissa konserteissa Rajaton. Sinfonia Lahti ja Rajaton ovat myös levyttäneet Abba- ja Queen-ohjelmiston Jaakko Kuusiston johdolla. ABBA-levy myi platinaa vuonna 2006, ja syksyllä 2008 ilmestynyt Queen-levy on myynyt kultaa.

Lipunmyynti konsertteihin alkaa maanantaina 1.2.2010 Lippupalvelussa, ryhmävaraukset Sinfonia Lahden ryhmämyynti.

Sinfonia Lahti järjestää myös kansainvälisen Sibelius-festivaalin 9.-12.9.2010.

Sinfonia Lahti