Etusivu » Uutiset » Olli Kortekankaalta tilaussävellys Naantalin Musiikkijuhlille 2017

Olli Kortekankaalta tilaussävellys Naantalin Musiikkijuhlille 2017

13.06.2013

Olli Kortekangas tekee tilaussävellyksen reformaation ja Suomen itsenäisyyden merkkivuoden kunniaksi

Säveltäjä Olli Kortekankaalta on tilattu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan ja reformaation merkkivuoden kunniaksi sävellys. Teoksen tilaajana toimii Kirkkohallitus ja se kantaesitetään Naantalin Musiikkijuhlilla vuonna 2017. Kortekankaan teoksia on kantaesitetty Naantalissa aiemminkin: kesäkuussa 2011 Musiikkijuhlilla kantaesitettiin Kortekankaan teos De virtute in virtutem – Pyhiinvaeltajan lauluja. Sävellyksen olivat tilanneet Naantalin seurakunta ja kaupunki yhdessä.

Tilaussävellyksessä kuuluvat Raamatun tekstit ja taiteen rajattomuus

Hengellisyydestä ja uskonnosta luomisvoimansa saava tilaussävellys ei ole Olli Kortekankaalle vieras lähtökohta. ”Olen aina ollut kiinnostunut taiteen sakraalista ulottuvuudesta, ja minulla on pitkä tausta kirkollisen musiikin säveltäjänä. Toisaalta koen usein vaikeaksi tai jopa tarpeettomaksi vetää rajaa ”hengellisen” ja ”maallisen” musiikin välille niin omassa kuin muidenkaan tuotannossa”, Kortekangas kertoo. Hän paljastaa tilaussävellyksen aihepiirin ja tekstien keskittyvän pääsääntöisesti pääsiäisjakson loppupuolelle: jaksoon, johon passiot yleensä päättyvät. Teoksen kokoonpanoon kuuluvat urut ja orkesteri, jossa on mukana myös periodisoittimia. Laulusolistien ja kuoron osuuksissa kuuluvat Raamatun tekstien lisäksi J.S. Bachin tutuksi tekemä tapa käyttää koraaleja.

Kortekangas kuuluu aikamme tunnetuimpiin suomalaissäveltäjiin, jonka musiikkia esitetään Suomen lisäksi ahkerasti myös ulkomaisilla konserttilavoilla. Hänen teosluettelossaan on noin 120 sävellystä miniatyyreistä orkesteriteoksiin ja oopperoihin. Viime vuosina Kortekangas on säveltänyt useita laajoja kamarimusiikki- ja sooloteoksia. Hän on aina ollut erityisen kiinnostunut ihmisäänestä, vokaalimusiikista ja musiikkiteatterista.

  • Yhteistyössä: