08.06.2015

Onnistunut Kesäkonserttiviikko Riihimäellä

Sunnuntaina päättynyt Riihimäen Kesäkonserttien 34. musiikkifestivaali toi Riihimäelle

18 konsertin verran huippumuusikoita Suomesta ja Tanskasta. Tämän vuoden teema oli Pohjoisen lumo, joka esitteli runsaasti pohjoismaisten säveltäjien tuotantoa. Tarjolla oli musiikkikattauksia suurista kokoonpanoista soolokonsertteihin ja isoista saleista pienempiin tiloihin. Kaikista konserteista puolet oli ilmaiskonsertteja. Yhteensä konsertit keräsivät noin 2.500 kuulijaa, mikä oli lähes sama määrä viime vuoden menestyksellisen konserttiviikon kanssa.

– Olen erittäin tyytyväinen tapahtuman saamaan positiiviseen vastaanottoon, toteaa ensimmäistä festivaaliaan koonnut Riihimäen Kesäkonserttien taiteellinen johtaja, sellisti Joel Laakso. Hänet yllätti muun muassa Granitin aukion toimivuus kaupunkilaisia kokoavana konserttipaikkana, vaikka tuuli välillä levittelikin soittajien nuotteja pitkin esiintymislavaa. Laakso toivottaa kaikki tervetulleeksi tulevinakin vuosina kuuntelemaan avoimin mielin Kesäkonserttien laajaa musiikillista kirjoa.

Konserteista loppuunmyytyjä olivat toukokuinen Olli Mustosen ennakkokonsertti sekä varsinaisen konserttiviikon tapahtumista torstaina taidemuseolla Kreeta-Julia Heikkilän ja Roope Gröndahlin konsertti, perjantain jazzilta sekä Virtuosi di Kuhmon siivittämä päätöskonsertti. Samoin kaksi tarinallista lastenkonserttia musisoitiin täydelle salille.

Tapahtumaviikon aikana joka arkipäivä Granitin aukiolla soivat ilmaiskonsertit päivän teemasta. Lisäksi järjestettiin kaksi seniorikonserttia, toinen Riihikodin asukkaille ja henkilökunnalle ja toinen kaikille avoin konsertti Keskuskirkossa.

Riihimäen Kesäkonsertit haluaa myös edistää nuorison osallistumista konsertteihin tarjoamalla alle 18-vuotiaille ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumiin.

Ensi vuonna Kesäkonsertit soivat Riihimäellä 7.-12.6.2016. Tämän lisäksi toukokuussa järjestetään perinteisesti ennakkokonsertti. 35-vuotisjuhlaviikon suunnittelu on jo käynnistynyt ja siitä kerrotaan lisää loppuvuodesta.