22.07.2021

Oulun juhlaviikot: Kulttuurimatkailutuotteet testiin Oulun seudulla

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys testaa kulttuurimatkailutuotteita ja kehittää ympärivuotista kulttuurimatkailutarjontaa Pohjois-Pohjanmaalla. Yhdistys sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kaksivuotisen apurahan kulttuurimatkailun kehittämiseen.

Hankkeessa testataan kolmea kulttuurimatkailutuotetta eri vuodenaikoina kahtena vuonna peräkkäin. Ensimmäinen testi on jo elokuussa Oulun juhlaviikoilla, joka on yhdistyksen koordinoima festivaaliverkosto.

Ensimmäinen testituote yhdistää kulttuuria melontaretkiin Oulun jokisuistossa. Retki on Oulun juhlaviikkojen makrokonsertti, eli osa paikoista arvotaan. Osa osallistujista on VisitOulun elämystestaajia. Retkelle on myynnissä lippuja myös kenelle tahansa kiinnostuneelle. Retki toteutetaan yhteistyössä Lappiksen kanssa.

”Kulttuurimatkailutuotteilla voimme tuoda esille omaa kulttuuriamme, kulttuurihistoriaa ja -tulevaisuutta sekä paikallisille asukkaille että vierailijoille läheltä ja kaukaa. Jokisuisto on yhdistyksemme Oulu2026-projektin ytimessä. Olenkin tyytyväinen, että pääsemme heti soveltamaan ja testaamaan kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyviä ideoitamme Oulun juhlaviikoilla. Käytännön kautta tekemällä löytyvät kestävimmät ja parhaat jutut!”, Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen toiminnanjohtaja Pia Alatorvinen kertoo.

Muut kehitettävät testituotteet liittyvät kulttuurimatkailuun talvella erityisesti jäällä ja jokitapahtumiin alkukesästä. Kaikissa tuotteissa mukana on yhteistyökumppanina matkailuyrittäjiä.

Tuotetestauksen lisäksi hankkeessa tehdään kulttuuritapahtumien vuosikalenteria kulttuuritoimijoiden ja matkailuyrittäjien käyttöön. Kalenterin rakentamisen tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja koordinoida tapahtumajärjestäjien ja matkailuyrittäjien aikatauluja.

”Matkailun ja kulttuuritapahtumien yhdistämisessä tarvitaan ennakointia ja monia toimijoita. Jotta esimerkiksi festarikävijä saataisiin viipymään alueella pidemmän aikaa ja käyttämään enemmän palveluja, niitä täytyy hänelle aktiivisesti suunnitella ja tarjota. Pienellä paikkakunnalla ei aina riitä vain juuri sen kylän tarjonta, vaan pitää tehdä yhteistyötä naapurikuntienkin kanssa. Kotimaan matkailu ja ekologisempi lähimatkailu on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää ihmisille. Tähän tarpeeseen kulttuuri- ja matkailutoimijat voivat vastata tarjoamalla matkailijoille enemmän koettavaa samalla alueella ja yhdellä reissulla”, Alatorvinen perustelee yhteistyön merkitystä.

Kulttuurimatkailun kehittämisessä tarvitaan erittäin paljon yhteistyötä. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen asiantuntijoina ja kumppaneina tässä toimivatkin mm. VisitOulu ja myös Oulun kaupungin Digicult-hanke. Yhdistyksellä on käynnissä myös kulttuuritapahtumien kehittämishanke Pohjoinen kulttuurivirta ja sitäkin verkostoa hyödynnetään myös kulttuurimatkailuasioissa.

”Kulttuurimatkailussa tarvitaan hyvin monenlaista osaamista, tuote pitää olla elämyksellinen, hinta pitää saada sopivaksi, toiminnan pitää olla toistettavissa ja toteutettavissa eri olosuhteissa, toiminnan pitää olla pitkäjänteistä ja sitten vielä tuote pitää markkinoida. Yksinhän tähän kaikkeen emme tietenkään pysty. Me tuomme kulttuurialan ja verkostojen asiantuntemuksen mukanamme ja toivomme asiasta kiinnostuneiden toimijoiden lähtevän mukaan”, Alatorvinen toteaa.

Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Yhdistys koordinoi Oulun juhlaviikkojen tapahtumaverkostoa ja yhteismarkkinointia ja toimii myös laajemmin kulttuuritapahtuma-alan kehittäjänä Pohjois-Pohjanmaalla mm. erilaisten kehittämishankkeiden kautta, järjestämällä koulutuksia tapahtumajärjestäjille ja tarjoamalla tuottajapalveluja. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen jäseniä ovat Jazz-20 ry., Oulun taiteiden yö ry., Oulun musiikkivideofestivaalit ry., Haavemylly Ay., Huutomerkki ry. ja Flow ry.