09.04.2018

Oulun juhlaviikot: Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen johdossa jatkaa Erkki Liimatta

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys valitsi vuosikokouksessaan 5.4. 2018 hallituksen puheenjohtajaksi Erkki Liimatan. Liimatta on ollut puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien. Hallituksen jäseninä jatkavat niin ikään Paavo J. Heinonen, Suvi Helanen, Juhani Oivo ja Jukka Takalo ja varajäsenenä Pirjo Yli-Maunula.

Joulukuussa 2010 perustettu Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry koordinoi Oulun juhlaviikkoja. Yhdistys toimii myös seudullisen tapahtumaverkoston kehittäjänä ja tapahtumatuotannon sateenvarjon. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Yhdistyksellä on ollut voimassa Oulun kaupungin kulttuurin kumppanuussopimus vuodesta 2012 lähtien.

Oulun juhlaviikot on putiikkifestivaalien ja lisäohjelmiston elokuinen kokonaisuus, josta nauttii vuosittain 55 000–60 000 kävijää. Oulun juhlaviikkoihin ovat kuuluneet Elojazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Taiteiden Yö, Koiteli Elää, Oulun Musiikkivideofestivaalit, Ilmakitaransoiton MM-kisat sekä Time Tunnel. Vaihtuvassa ohjelmistossa nähdään eri vuosina makrokonsertteja, paikallisia kykyjä Oulun juhlaviikot esittää -sarjassa sekä muun muassa nykysirkusta ja kuoropäivä. Kahdeksannet Oulun juhlaviikot järjestetään 27.7.–1.9.2018.

 

www.oulunjuhlaviikot.fi

Oulun juhlaviikot on kahdeksan festivaalin ja kahdensadan tapahtuman monitaiteellinen elokuinen kokonaisuus, jota vietetään tänä vuonna 27.8.–1.9. Oulussa ja Oulun seudulla. Oulun juhlaviikkoja koordinoi Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry.