05.07.2021

Oulun juhlaviikot: Oulun Muusajuhlien ohjelmisto julkaistu

Poikkitaiteellinen sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat järjestetään 10.–15.8.2021.

Tapahtumat keskittyvät Oulun kaupunginkirjastoon ja ravintola Tubaan, mutta tapahtumia on myös muissa ravintoloissa, kirjastoissa ja Oulun lähikunnissa. Suurin osa tapahtumista on pääsymaksuttomia.

Antiikin yhdeksän runotarta eli muusaa ovat innoittaneet ihmiskuntaa antiikin ajoista. Nyt muusat houkuttelevat jälleen lukemisen ja kirjoitetun maailman pariin. Kirjat ilahduttavat, lumoavat ja vangitsevat. Niiden äärellä voi eläytyä, hurmaantua, muistella, harhailla ja viipyillä – kirjoissa on kaikki meidän tarinamme ja lukemattomat maailmat.

Muusajuhlat tarjoaa kuuden päivän aikana noin 90 tilaisuutta, joista suurin osa sisältää kirjailijavierailuja ja kirjallisuuskeskusteluja, mutta mukana on myös muun muassa musiikkia, teatteria ja runoesityksiä. Järjestyksessään 18. sanataidefestivaali onkin tunnettu runsaasta ja monipuolisesta ohjelmistostaan.

Vieraiksi saapuvat muun muassa Heikki Turunen, Tiina Raevaara, Pelle Miljoona, Susinukke Kosola ja Elsa Tölli sekä paluun konserttilavoille paluun tekevä Liisa Tavi säestäjineen. Mukana on myös lukuisia oululaisia kirjailijoita, kuten Liisa Louhela, Jukka Aalho, Pirjo Suvilehtoja Jenni Räinä.

Festivaalin tuottaa Huutomerkki ry.