27.10.2020

Oulun Musiikkijuhlat: Etnogaalassa Vuoden artistina palkittu Juurakko Ouluun perjantaina 20.11.

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjassa on perjantaina 20.11. luvassa juurimusiikkia ja väkevää tarinankerrontaa, kun Juurakko saapuu Kansanmusiikkiliiton kiertueella Haukiputaan Teatterikuopalle. Yhtye risteyttää suomenkielisen blueslaulannan ja perinteisen kotimaisen soittimiston railakkaalla skiffle-asenteella. Rouhea Juurakko-blues vie ajoittain syvälle rämeelle ja toisinaan tanssittaa kepeästi laivan kannella. Yhtye ylittää musiikin tyylirajat riemukkaasti eikä kaihda eriskummallisiakaan tarinoita. Kantele, harmooni, sikarilaatikkokitarat, jouhikko, plankku, muut mielikuvitukselliset lyömasoittimet ja muheva stemmalaulanta luovat Juurakon omintakeisen soundin. Etnogaalassa 2020 Juurakko valittiin Vuoden artistiksi.

Juurakon kolmas albumi Yhdeksäs talvi ilmestyi loppuvuodesta 2019 täsmälääkkeeksi harmaaseen ja pimeään vuodenaikaan. Levy on teemallinen kokonaisuus talvesta ja kaamoksesta, hehkuviinistä ja takkatulesta, päivättömästä päivästä ja loskasta. Levyllä kuuluu tanssirytmejä hambosta sottiisiin ja sävyjä bluesista laulelmaan. Juurakon sävellykset ovat tuokiokuvia kaamosaikaan sijoittuvista hetkistä: synkästä jaikävästä marraskuusta, valon odotuksesta ja jäiden lähdöstä. Juurakko tempaa kuulijan mukaan talven juhliin, joissa syödään, juodaan, soitetaan ja lauletaan. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin alueellisten kulttuuripalvelujen kanssa.

Seuraava Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konsertti on luvassa keskiviikkona 4.11. kun Mikko Pettinen Why Not saapuu Vanhalle Paloasemalle.

Noudatamme viranomaismääräyksiä ja konsertteihimme mahtuu rajallinen yleisömäärä. Pyydämme ystävällisesti yleisöä huolehtimaan käsihygieniasta, turvaväleistä, ja saapumaan konserttiin vain terveenä.

——

Kansanmusiikkiliiton kiertue:
JUURAKKO
Pe 20.11. klo 19
Teatterikuoppa (Revontie 45, 90830 Haukipudas)

Laura Kaartinen | laulu, matkaharmoni, lyömäsoittimet
Eija Kankaanranta | konserttikantele, 15-kielinen kantele
Kaisa Saarikorpi | laulu, guitalele, banjo, sikarilaatikkokitara, lyömäsoittimet
Minsku Tammela | laulu, jouhikko, kampa, lyömäsoittimet
Anna Wiksten | laulu, plankku, lyömäsoittimet

Liput:
15/10 €
Jazz-20 ry:n jäsenet 10 €
Ticketmaster Suomi kautta maan, lipunhintaan lisätään käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Oulu10-palvelupisteet ja Valveen lippumyymälä. Ovelta tuntia ennen konserttia.

www.omj.fi