15.01.2014

Oulun Musiikkijuhlat julkaisee vuoden 2014 ohjelmistonsa

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 24. kerran 7.-23.3.2014. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Jaakko Kuusisto, joka tunnetaan viulistina, kapellimestarina ja säveltäjänä. Ohjelmassa on kokonaisuudessaan noin 30 konserttia: kantaesityksiä, konsertteja, kamarimusiikkia ja klubeja, etno- ja kansanmusiikkia, ilmaiskonsertteja sekä lastenkonsertti. Tapahtuman yhteydessä järjestetään toisen kerran kansainväliset klassisen musiikin ja rytmimusiikin mestarikurssit.

Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto:

”Tämänvuotinen festivaalimme on jälleen erittäin monipuolinen ja kansainvälinen. Tulemme kokemaan useita yllättäviä ja uusia kohtaamisia eri taiteilijoiden ja taiteenlajien välillä, kuten Apocalyptican ja Avanti!n, Rajattoman ja Kuusiston veljesten, tai Sibeliuksen viulukonserton ja tanssitaiteen kohtaamiset. Jatkamme myös työtä nuoren polven parissa kansainvälisten mestarikurssien muodossa.”

Kamarimusiikkia

Sopraano Uli Kontu-Korhosen vanhan musiikin konserttikokonaisuus Kaikuja keskiajalta kuullaan Hailuodon ja Yli-Iin kirkoissa. Hän soittaa konsertissa monia keskiaikaisia soittimia kuten organetto, dulcimer, sinfonia, jousipsalttari ja kellot. Ohjelmisto sisältää ranskalaista, espanjalaista ja italialaista musiikkia.

Oulun kaupungintalon kamarisarjan konserteissa esitetään kaikki Ludwig van Beethovenin kymmenen sonaattia pianolle ja viululle. Duopartnereina esiintyvät amerikkalaispianisti Wendy Chen ja viulisti Elina Vähälä sekä Paavali Jumppanen (piano) ja Jaakko Kuusisto (viulu). Jumppanen vietti lukuvuoden 2011-12 vierailijana Harvardin yliopiston musiikkitieteen laitoksella Yhdysvalloissa työstäen kirjaa Beethovenin pianosonaateista.

Tulevina vuosina levy-yhtiö Ondine julkaisee Jumppasen levyttämät Beethovenin 32 pianosonaattia. Sarjan ensimmäinen levy julkaistaan maaliskuussa 2014.

Festivaali päättyy sunnuntaina 23.3. kamarikonserttiin Oulun taidemuseossa, jossa viulisti Pekka Kuusisto esiintyy yhdessä Oulu Sinfonian kamarimuusikoiden kanssa. Konsertin keskeisenä teoksena kuullaan Yhdysvaltojen tämän hetken kenties arvostetuimman säveltäjän John Adamsin Shaker Loops jousiseptetolle.

Tuba-klubit ja rytmimusiikin konsertteja

Ravintola Tuban klubeilla 20.-22.3. pidetään rytmimusiikin mestarikurssin opettajien ja opiskelijoiden konsertit. Tanakalainen laulaja Cæcilie Norby ja ruotsalainen basisti Lars Danielsson esiintyvät duona, ja klubilla kuullaan myös kitaristi Jarmo Saaren soolokonsertti.

Cæcilie Norby (laulu), Lars Danielsson (basso) ja Iiro Rantala (piano) soittavat Oulu All Star Big Bandin solisteina Madetojan salilla esittäen mm. Jukka Linkolan musiikkia Jaakko Kuusiston johdolla.

Nightclub Tähdessä esiintyy perjantaina 21.3. suuren suosion saavuttanut Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana. Kokoonpanossa on mukana  kolme rap-artistia Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren sekä Valtteri Pöyhosen johtama Suomen kovimmista nuoren polven jazzmuusikoista koostuva Ricky-Tick Big Band.

Etno- ja kansanmusiikki

Venäjän kansallisaarteeksikin kutsuttu maailmankuulu pietarilainen Terem Quartet hämmästyttää kuulijoita soittamalla uudella otteella perinteisiä venäläisiä kansansoittimia. Yli 2500 konserttia 60 eri maassa soittanut kvartetti on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi esiintyessään vuoden

2009 Eurovision laulukilpailuissa Moskovassa. Vuonna 1986 perustettu yhtye on venäläisen crossover-tyylin edelläkävijä. Ensimmäisessä konsertissa yhtye esiintyy soolona Haukiputaan Teatterikuopalla ja toinen konsertti soitetaan Madetojan salilla yhdessä Oulu Sinfonian kanssa. Kapellimestarina toimii Jaakko Kuusisto.

Suomalaista kansanmusiikkia festivaalilla edustaa The Luomu Players.

Nelihenkinen yhtye, jossa soittaa Pekka Kuusisto (viulu), Anna-Mari Kähärä (laulu, harmonikka), Sara Puljula (basso) ja Zarkus Poussa (lyömäsoittimet), ilottelee Teatteri Riossa keskiviikkona 19.3. tuttujen kansanmusiikkisävelmien parissa.

Tanssia ja nykysirkusta

Festivaalilla saa kantaesityksensä viisivuotisen taiteilija-apurahan saaneen Satu Tuomiston tanssiteos Riisuttuna Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa yhteistyössä JoJo – Oulun tanssin keskuksen ja Oulun kaupunginteatterin kanssa. Riisuttuna on nykytanssin ja nykymusiikin fuusio, jossa tekijöiden sanoin ”siirrytään heti suoraan asiaan eli riisutaan roolit, käyttäytymismallit ja vaatteet ja ryhdytään tutustumaan itse ihmiseen kaiken yhteiskunnan kasaaman sälän alla.”

Teoksen musiikista vastaa Otso Lähdeoja ja tanssijoina nähdään Salla-Maria Santos, Heli Pippingskjöld ja Jarkko Lehmus. Lauantain 15.3.

esitys tarjoaa yleisölle mahdollisuuden poikkeukselliseen kokemukseen:

kyseisessä esityksessä myös koko yleisö on alasti.

Nykysirkusesitys The Pianist tuodaan Ouluun yhteistyössä Flow Productionsin kanssa Kulttuuritalo Valveen saliin. The Pianist on huippuluokan klovneriaa konserttiflyygelin ympärillä, päällä, alla ja sisäpuolella. Lukuisia palkintoja voittaneen klovni-miimikko Thomas Moncktonin one-man-show on tarkoitettu kaikenikäisille katsojille.

Konsertteja Madetojan salilla

Maailman tunnetuin heviselloyhtye, neljä miljoonaa albumia myynyt Apocalyptica, lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Orkesterina on avarakatseisuudestaan tunnettu Avanti!. Ohjelmisto koostuu etupäässä Apocalyptican omasta musiikista, johon Jaakko Kuusisto tekee uudet sovitukset. Kuusisto johtaa kiertueen avauskonsertin Oulun Musiikkijuhlilla, ja kiertue jatkuu kolme viikkoa Suomen lisäksi Venäjällä, Saksassa, Puolassa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa.

Uuden konserttiohjelmansa Kaksi astetta esittelee 7. ja 8.3. lauluyhtye Rajaton yhdessä Jaakko ja Pekka Kuusiston kanssa. Ohjelmisto sisältää esiintyjien itse kirjoittamaa uutta musiikkia. Tekstejä sävellyksiin ovat tehneet Paula Vesala, Paavo Westerberg, Jarkko Martikainen ja Juha Itkonen. Esitys lähtee laajalle Suomen-kiertueelle Oulun Musiikkijuhlilla tapahtuvan kantaesityksen jälkeen.

Pekka Kuusisto soittaa Oulu Sinfonian solistina tostaina 20.3.

koreografioidun version Jean Sibeliuksen viulukonsertosta Jaakko Kuusiston johdolla. Esityksen koreografian ovat laatineet tähtiballerina Minna Tervamäki ja flamencotanssija Kaari Martin, ja tanssiosuuden esittävät Kaari Martin ja balettitanssija Auri Ahola. Konsertteja on Madetojan salilla kaksi.

Eläimellisiä lauluja on Musiikkiteatteri Kapsäkin produktio, joka perustuu seitsemälle Ilkka Kuusiston säveltämälle ja Tapsa Rantasen sanoittamalle laululle eri eläimistä. Jaakko Kuusisto on tehnyt sovitukset sinfoniaorkesterille, ja solisteina esiintyvät Lotta Kuusisto, laulu, Satu Sopanen, laulu, Paavo Kerosuo, laulu, sekä Iiro Rantala piano. Oulu Sinfoniaa johtaa Jaakko Kuusisto.

Kansainväliset mestarikurssit

Oulun Musiikkijuhlat järjestää toisen kerran festivaalin yhteydessä kansainväliset klassisen musiikin ja rytmimusiikin mestarikurssit viikoilla 11 ja 12. Laulupedagogiksi on saatu yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä oopperalaulajistamme, Soile Isokoski. Viulun mestarikurssilla opettaa yksi Suomen johtavista viulisteista Elina Vähälä ja pianon mestarikursseilla kansainvälisesti arvostetut pianistit Wendy Chen sekä Paavali Jumppanen. Klassisen musiikin mestarikursseille otetaan yhteensä 14 aktiiviopiskelijaa ja kurssit toteutetaan yksityisopetuksena. Opiskelijoilla on käytössään pianosäestäjä kurssin aikana. Soittotunteja voi olla seuraamassa myös passiiviopiskelijoita.

Rytmimusiikin mestarikurssit toteutuvat yhtyetyöskentelynä. Opettajina toimivat tanskalainen jazzlaulajatar Cæcilie Norby, ruotsalainen bassotaituri Lars Danielsson ja kitaristi Jarmo Saari. Jokainen opettaja pitää omasta erityisalastaan festivaalin aikana luennon, joka on avoin aktiiviopiskelijoiden lisäksi myös passiiviopiskelijoille.

Mestarikurssien opiskelijat pitävät kurssin lopuksi omat konserttinsa, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 7.-23.3.2014. www.omj.fi

Lisätietoa mestarikursseista: www.omj.fi/mestarikurssit

Kaikki konsertit ovat myynnissä nyt.