Etusivu » Uutiset » Oulun Musiikkijuhlat: Tuomo Prättälä Vanhalla Paloasemalla

Oulun Musiikkijuhlat: Tuomo Prättälä Vanhalla Paloasemalla

31.10.2018

Pianisti Tuomo Prättälä on loistava esimerkki muusikosta, joka liikkuu ennakkoluulottomasti rytmimusiikin eri tyyleissä. Hän on uransa aikana soittanut niin free jazzia, funkia, soulia ja popimpaa bossa novaa, ja tuntunut menestyneen kaikissa musiikkityyleissä.

Muun Muassa nu-soul-jazz-yhtye Quintessencesta, jazzkvartetti Ilmiliekki Quartetista ja Emma Salokoski Ensemblestä tunnettu Prättälä on keikkaillut ympäri Suomea ja Eurooppaa myös oman souliin pohjautuvan sooloprojektinsa tiimoilta, jolta on ilmestynyt kolme erittäin positiivisen vastaanoton saanutta albumia. Ensimmäinen näistä albumeista, vuonna 2007 julkaistu My Thing oli parhaimmillaan Suomen albumilistalla kahdeksannella sijalla.

Maaliskuussa 2008 My Thing palkittiin Emma-palkinnolla kategoriassa Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumi, ja samana vuonna Prättälä itse oli ehdokkaana Vuoden miessolisti -kategoriassa. My Thing valittiin myös Radio Helsingin Vuoden 2007 levyksi, ja se on myynyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän kopioita. Toinen näistä albumeista, Tuomo Reaches out for you (2009) kipusi Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan sijalle kaksi, ja oli myös ehdolla Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumiksi Emma-gaalassa vuonna 2009. Prättälän kolmas Tuomo-taiteilijanimellä tehty albumi My own Private Sunday julkaistiin vuonna 2010.

Tällä kertaa Tuomo on koonnut loisteliaan jazztrion, joka sukeltaa Kurt Weillin, Cole Porterin ja Rodgers & Hart -lauluntekijäduon klassikkokappaleiden maailmaan. Lisäksi kuullaan uusia sovituksia alun perin vähemmän jazzillisista sävelmistä. Tuomon mukaan luvassa on viihdettä ja taidetta, svengillä ja tunteella. Tuomo Prättälä Trion jälkeen Oulun Ammattikorkeakoulun kymmenhenkinen Sÿdamerika-yhtye jatkaa iltaa latinorytmien parissa.

 

TUOMO PRÄTTÄLÄ TRIO

Torstai 1.11. klo 20

Vanha Paloasema Bar (Kauppurienkatu 24)

 

Tuomo Prättälä | laulu ja piano

Ville Herrala | basso

Jaska Lukkarinen | rummut

 

SŸDAMERIKA

Aino Mero | laulu

Saara Kalliopuska | laulu, klarinetti

Meri Maukonen | laulu

Elias Airaksinen | koskettimet

Pekka Sirola | kitara

Aleksis Kesti | basso

Joonas Kinnunen | rummut

Mikko Kiiveri | lyömäsoittimet

Emma Väisänen | huilu

Olli Estola | lyömäsoittimet

 

LIPUT 15/10 €, Jazz 20 ry:n jäsenet 10 € Ticketmaster Suomi kautta maan. Lipunhintaan lisätään toimituskulut. Liput ilman toimituskuluja Oulu 10 -palvelupisteet ja Valveen lippumyymälä.

Ovelta tuntia ennen konserttia (käteinen ja pankkikortti).

www.omj.fi

  • Yhteistyössä: