Etusivu » Uutiset » Oulun Musiikkijuhlat: valovoimainen Aili Ikonen Uudella Seurahuoneella Oulussa

Oulun Musiikkijuhlat: valovoimainen Aili Ikonen Uudella Seurahuoneella Oulussa

08.06.2016

Maamme laulajien ykköskaartiin kuuluva Aili Ikonen konsertoi Uudella Seurahuoneella lauantaina 18. kesäkuuta. Illan ohjelmisto pohjautuu hänen tuoreeseen suomenkieliseen Laulan -jazzlevyyn, jonka inspiraation lähteinä ovat olleet Suuren amerikkalaisen laulukirjan jazzklassikot sekä suomalaiset jazziskelmälaulajat, kuten Laila Kinnunen.

Albumin kappaleet ovat Ikosen ja basisti-säveltäjä Mikko Pellisen sävellyksiä.  Sanoituksista vastaavat Ikosen ohella Timo Kiiskisen ja Kanerva Pasasen kaltaiset nimekkäät laulunkirjoittajat. ”Olen todella innoissani siitä, että pitkään haaveilemani, uusiin sävellyksiin perustuva suomenkielinen jazzlevy toteutuu vihdoin”, Ikonen tunnelmoi.

Ikosen rinnalla konsertissa nähdään kotimaisen jazzin nuorista huipuista koostuva kvintetti, joka yhdisti voimansa laulajan kanssa jo ”Tribute to Ella” -projektissa. Ikosen ja Pellisen ohella yhtyeessä mukana ovat trumpetisti Janne Toivonen, saksofonisti-huilisti William Suvanne, pianisti Tuomas J. Turunen ja rumpali Mikko Arlin.

Aili Ikonen (s. 1982) kuuluu tämän hetken arvostetuimpiin suomalaisiin laulajiin. Viime vuosina monipuolista ja upeaäänistä Ikosta on kuultu useissa suosituissa tuotannoissa. Musiikillisesti huhtikuussa 2016 julkaistu Laulan-levy onkin luonteva jatkumo Ikosen kahdelle edelliselle, erinomaisen vastaanoton saaneelle albumille. Yhdessä Herd-yhtyeen kanssa tehty Jazzbasilli pureutui suomalaisen jazz-iskelmän kultakauteen ja Tribute to Ella puolestaan teki kunniaa kaikkien aikojen suurimpiin jazzlaulajiin kuuluneelle Ella Fitzgeraldille. Ikonen toimi viime vuonna myös Kaartin Combon solistina Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla joulukuussa 2015.

Musiikkivideo kappaleesta Laulan: www.youtube.com/watch?v=5YNqmWBrr_8

 

Aili Ikonen: LAULAN

Lauantai 18.6. klo 20

Uusi Seurahuone (Rantakatu 4, Oulu)

Liput: 22/15 €

Ticketmaster Suomi kautta maan.

Ilman toimituskuluja Oulu 10 –palvelupisteet ja Valveen lippumyymälä.

 

Aili Ikonen – laulu

Mikko Pellinen – basso

Janne Toivonen – trumpetti

William Suvanne – saksofonit ja huilu

Tuomas J. Turunen – piano

Mikko Arlin – rummut

 

Konsertin toteuttavat yhteistyössä

Oulun Päivät ja Oulun Musiikkijuhlat

www.omj.fi

  • Yhteistyössä: