05.01.2016

Oulun Musiikkijuhlien ohjelmisto nyt kokonaisuudessaan myynnissä

Järjestyksessään 26. kerran järjestettävä Oulun Musiikkijuhlat tarjoaa jälleen laajasti konsertteja ja muita esityksiä ympäri Oulua. Maaliskuinen monialainen kaupunkifestivaali täyttää kaupungin kansainvälisillä ja kotimaisilla taiteilijavierailla. Tämän vuoden festivaalilla nähdään muun muassa laadukasta kamarimusiikkia, eturivin kotimaisia jazzyhtyeitä, lauluyhtyeiden konsertteja, nykysirkusta, kansanmusiikkia sekä tanssiteoksia. Festivaalin päättää yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa kiirastorstaina toteutettava Johannes-passio. Tapahtuman yhteydessä järjestetään neljännen kerran kansainväliset mestarikurssit. Festivaalin taiteellisena johtajana on vuodesta 2013 saakka toiminut viulistina, kapellimestarina ja säveltäjänä tunnettu Jaakko Kuusisto.

 

Kotimaisen jazzin kärkinimet näyttävästi esillä

Tämän vuoden Oulun Musiikkijuhlat avautuu komeasti perjantaina 11.3. kotimaisen jazzin ja räpin kärkinimistä koostuvan Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sanan keikalla Areena Oulussa. Säveltäjä-tuottaja-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen johtamasta Ricky-Tick Big Bandista sekä kolmesta pitkän linjan räppäristä, Tommy Lindgrenistä, Redramasta ja Palefacesta, koostuva spektaakkeli yhdistää Pöyhösen energiset sävellykset räppäreiden old school -henkiseen vuorotteluun. Kokoonpano on ihastuttanut yleisöä sekä isoilla areenoilla että intiimeillä klubeilla ympäri Suomen. Yhtyeen vuonna 2013 julkaistu debyyttialbumi ”Burnaa” on kansainvälisestikin arvioituna täysin poikkeuksellinen yhdistelmä räppiä ja vauhdikasta big band –musiikkia. Lokakuussa 2015 Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana julkaisi toisen albuminsa ”Korottaa painoksii”, jossa Pöyhösen visio modernista, ajattomasta rap-soul-pop-levystä big bandilla heräsi todella henkiin.

Lauantaina 12.3. Oulun Musiikkijuhlilla esiintyy rytmimusiikin mestarikurssin opettajana nähtävän Pöyhösen toinen tunnettu jazzyhtye Dalindéo, joka julkaisee uuden levynsä huhtikuussa. Uudella Seurahuoneella järjestettävässä ainutlaatuisessa tapahtumassa esitellään muotia ja kuullaan jazzkonsertti. Yleisö voi ostaa lipun erikseen muotinäytökseen ja konserttiin tai viettää koko illan muodin ja musiikin parissa. Oulun Musiikkijuhlien taiteilijat esittelevät muotinäytöksessä persoonallisia miesten ja naisten arkivaatteita ja katumuotia, joka syntyy määritelmällisestikin isojen muotitalojen ulkopuolella. Näytökseen osallistuvat suunnittelijat ovat kotimaisia vaate- ja asustesuunnittelijoita. Catwalkilla nähdään mm. KIKS ja Salmiakki Manifesto, Pieni Muotihuone Chic ja Non Boutique –liikkeiden tuotemaistiaisia sekä yksittäisten suunnittelijoiden, kuten Rebekka Ahavan ja Päivi Aholan luomuksia. Muotinäytöksen juontaa Tommy Lindgren ja musiikista illan aikana vastaa myös We Jazz DJ Matti Nives. Avajaisviikonlopun sunnuntaina 13.3. Oulun Musiikkijuhlien Konst o. Delin brunssilta kuullaan Jazz kiinnostaa -ohjelman suora radiolähetys Radio Helsingissä. Ohjelman toimittajana on niinikään Matti Nives.

Rytmimusiikin mestarikurssin toinen opettaja, rumpali Teppo Mäkynen esiintyy Pöyhösen tavoin festivaalin konserteissa. Tiistaina 15.3. Oulun kaupunginkirjastossa rap-artisti Tommy Lindgren lausuu Herman Hessen tekstejä ja muusikkoina ovat Teppo Mäkynen ja Jussi Kannaste. Voimakolmikko etsii omaa polkuaan Hessen mystisessä kauneutta ja suuruutta ylistävässä maailmankaikkeudessa. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. Keskiviikkona 16.3. Mäkysen johtama TM3 eli Mäkynen, saksofonisti Jussi Kannaste sekä basisti Antti Lötjönen, esiintyy Valvesalin klubi-illassa, joka on samaan aikaan esitys, salaiset juhlat ja jazz-keikka. Juhlia isännöi kahden tanssija-dj:n ja yhden mediataiteilijan muodostama ryhmä Rave for MAD, joka törmäyttää kokeellisen tanssitaiteen ja underground-klubikulttuurin. Konseptin ja koreografian takana ovat teoksen esiintyjät Antti Lahti ja Sami Henrik Haapala. Mediasuunnittelusta vastaa Paula Lehtonen.

Perjantaina 18.3. Teppo Mäkystä kuullaan rummuissa myös palkitun ja kiitetyn trumpetisti Verneri Pohjolan kvartetin riveissä. Pohjola on kuulunut yli vuosikymmenen suomalaisen nykyjazzin omaleimaisimpiin taiteilijoihin, ja keväällä 2015 julkaistu kolmas albumi, Bullhorn, vakiinnutti trumpetistin aseman voimakkaana ja visionäärisenä jazzartistina myös kansainvälisellä musiikkikentällä. Albumi on kerännyt ylistäviä arvioita niin kotimaassa kuin kansainvälisissä medioissa. Pohjolan kvartetin kanssamuusikot, Mäkynen, pianisti Aki Rissanen ja basisti Antti Lötjönen tuovat Pohjolan tunnelmaltaan vahvoihin ja melodisiin sävellyksiin oman leimansa peittämättä musiikin vahvaa ja tunnistettavaa sointia. Ennen Vereneri Pohjola Quartetia Teatteriravintolassa esiintyy Mäkysen ja Pöyhösen mestarikurssien kokoonpanot.

 

Laadukasta kamarimusiikkia

Oulun Musiikkijuhlat kerää jälleen yhteen kamarimuusikoita Suomesta ja maailmalta. Esiintyjinä kuullaan niin pitkän linjan taiteilijoita kuin nuoria viime vuosina kilpailumenestystä saaneita muusikoita. Kuopion viulukilpailun voittaja Tami Pohjola ja toisen sijan Turun sellokilpailussa saavuttanut Klaus Mäkelä ovat tuoreiden kilpailumenestystensä myötä vakiinnuttaneet paikkansa maamme lupaavimpien taiteilijoiden joukossa. Miriam Fried sekä Paul Biss – jotka vierailivat festivaalilla viimeksi 2013 – ovat nimiä jotka on liitetty korkeimman

tason musisointiin jo vuosikymmenten ajan. Kamarikonserteissa soittavat lisäksi Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto (viulu), Hampurin musiikkikorkeakoulun alttoviulunsoiton professori Anna Kreetta Gribajcevic sekä Sibelius-Akatemian kamarimusiikin professori Marko Ylönen (sello). Kamarisarjan konsertit kuullaan Oulun kaupungintalon juhlasalissa, Oulun tuomiokirkossa, Oulun taidemuseossa ja Ravintola Rauhalassa.

Kamarikonsertit rakentuvat jousiyhtyeille kirjoitettujen, eri aikakausia edustavien merkkiteosten sekä J. S. Bachin musiikin yhdistelmälle. Mozartin kvintetto g-molli kurottaa erityisesti hitaassa osassaan jo kohti romantiikan aikaa, Brahmsin ensimmäinen sekstetto B-duuri huokuu valoa ja lämpöä, ja Schönbergin jälkiromanttinen Verklärte Nacht venyttää tonaalisen ilmaisun äärirajoilleen, paikkaan josta säveltäjän ulospääsy myöhemmässä tuotannossa vaati kaiken vanhan ja totutun hylkäämistä. Verklärte Nacht – ”Kirkastettu yö” – esitetään myöhäisillan konsertissa lauantaina 19.3. Oulun Tuomiokirkossa, joka antaa väkevälle teokselle sen vaatiman tilan ja kehyksen. Konsertin täydentää vibrafonisti Panu Savolaisen sekä alttoviulisti Atte Kilpeläisen duo, joka tulkitsee Savolaisen teoksen Kirkastettu yö sekä J.S. Bachin gambasonaatin nro 1.

Oulu Sinfonian kamarimuusikot tuovat jälleen festivaalille jo perinteeksi muodostuneen oman konserttinsa, joka tällä kertaa keskittyy ranskalaisen kamarimusiikin hienostuneeseen ilmaisuun sunnuntaina 20.3. Oulun kaupungintalon juhlasalissa. Oulu Sinfonian kamarimuusikot ovat saaneet Ranskalainen iltapäivä -konsertissa vieraakseen Vuokko Ahtilan (harppu) ja Outi Rahkon (piano). Sunnuntai-ilta saa jatkoa vielä Savolaisen ja Kilpeläisen Ilta Rauhalassa –duokonsertilla.

 

Lauluyhtyeet monimuotoisesti esillä

Suomen suosituimpiin a cappella -lauluyhtyeisiin lukeutuva Rajaton esittää Oulun Musiikkijuhlilla The Beatles -tuotantoa torstaina 17. ja perjantaina 18.3. Madetojan salissa yhdessä Oulu Sinfonian kanssa. Sovitukset ovat kapellimestari Jaakko Kuusiston käsialaa. Rajaton ja Sinfonia Lahti julkaisivat elokuussa uuden, The Beatlesin Sgt. Pepper Lonely Hearts Club Band -levyyn pohjautuvan albuminsa. Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on The Beatlesin vuonna 1967 julkaisema albumi, jota pidetään yleisesti yhtenä popmusiikin historian merkittävimmistä julkaisuista. Konsertin alkupuolella kuullaan tämän äänitteen musiikki kokonaisuudessaan, toisella puoliajalla kuullaan Beatlesin listaykkösiä. Lauluyhtye Rajaton esiintyy myös koko perheen konsertissa Suomen lasten lauluja Madetojan salissa sunnuntaina 20.3. Konsertissa kuullaan kappaleita samannimiseltä levyltä, joka on myynyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavat 10 000 kappaletta. Valtaosa lauluista on tuttuja ja ikimuistoisia klassikoita, mukana on myös uusia sävellyksiä raikkaaseen Rajaton-tyyliin.

Oulun Musiikkijuhlilla esiintyy myös toinen lauluyhtye, kun Areena Oulun lavalle nousee Oulu All Star Big Band lauantaina 19.3. 12-henkisen tanskalaisen Touché -lauluyhtyeen kanssa. Konsertin kapellimestarina on Jesper Holm. Useissa yhteyksissä palkittu kööpenhaminalainen lauluyhtye Touché on tunnettu amerikkalaisten sekä tanskalaisten ikivihreiden ainutlaatuisista tulkinnoista, ja yhtye kertoo musiikillisina vaikuttajina olleen mm. Ella Fitzgerald, Charlie Parker ja Count Basie Orchestra. Ennen Touchén ja OASBB:n yhteisesiintymistä kuullaan lauluyhtye Rajattoman vetämän mestarikurssin opiskelijoiden esityksiä.

 

Pääsiäisklassikko Johannes-passio tuo yhteen suuren määrän taiteilijoita

Yksi Oulun Musiikkijuhlien tulevan vuoden keskeisiä teoksia on pääsiäistraditioon vahvasti nojaava, vertaansa vailla oleva Johannes-passio. Keskiviikkona 23.3. ja torstaina 24.3. Madetojan salissa nähtävä barokkimestari Johann Sebastian Bachin ensimmäinen suurteos toteutetaan Oulu Sinfonian ja Oulun Musiikkijuhlien yhteistuotantona dramatisoituna versiona yhteistyössä Oulun Hiippakunnan kapitulin kanssa. Esityksen johtaa kapellimestari Jaakko Kuusisto ja projektikuoron valmentaa Raimo Paaso. Solistirooleissa nähdään Tuuli Takala, Jeni Packalén, Simo Mäkinen, Jussi Salonen, Kevin Greenlaw ja Jussi Merikanto. Marietta Kunnas vastaa teoksen näyttämöllisestä ohjauksesta ja valosuunnittelun takana on Aki Helminen. Johannes-passio kuvaa perinteisen kärsimysnäytelmän tapahtumia Jeesuksen vangitsemisesta hautaamiseen saakka. Raivokasta kansan joukkoa, sotilaita ja opetuslapsia esittävä kuoro saa vastapainonsa solistien pohdiskelevista aarioista ja levollisista koraaleista

 

Ilma-akrobatiaa, kansantanssia ja kansanmusiikkia

Torstaina 17.3. Teatterikuopan lavalla nähdään Frigg, joka on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisen uuden kansanmusiikin yhtyeistä. Sukupolvensa taitavimmat pelimannit ovat kehittäneet oman musiikillisen sekoituksensa, jota voidaan kutsua nimellä nordgrass. Siinä yhdistyvät pohjoismainen ja irlantilainen kansanmusiikki sekä amerikkalainen bluegrass. Friggin menestyksen salaisuus on saumaton musiikillinen kommunikointi, dynamiikka, energia ja huumori, jotka pääsevät parhaiten oikeuksiinsa livenä. Seitsemän albumia julkaissut Frigg on tehnyt kuusi USAn ja Kanadan kiertuetta ja esiintynyt Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa alan suurimmilla estradeilla.

Valvesali toimii festivaalilla myös nykysirkuksen ja kansantanssin näyttämönä. Kansainvälisesti tunnetun oululaislähtöisen ilma-akrobaatti Ilona Jäntin nykysirkusteokset Handspun ja Pix Graeca tuovat näyttämölle perjantaina 18.3. sekä lauantaina 19.3. sirkusta ja livemusiikkia. Handspunin köysikoreografiassa kuullaan Luke Stylesin sävellys, jonka Oulussa soittaa sellisti Klaus Mäkelä. Teoskokonaisuus on Lontoon Royal Opera Housen tilaus ja kantaesitetty vuonna 2012. Maija Hynnisen säveltämä Pix Graeca perustuu Hynnisen aiemmalle viulusävellykselle …sicut aurora procedit, josta hän on laatinut uuden laajemman version viululle, elektroniikalle ja ilma-akrobatialle, yhdessä Jäntin ja viulisti Mirka Malmin kanssa. Vuonna 2015 kantaesitetyn teoksen nimi Pix Graeca viittaa hartsiin, jota tarvitsevat sekä viulisti jousessaan että ilma-akrobaatti käsissään. Teoksessa Jäntillä on käytössään kolme trapetsia, joiden välillä siirtyessään hän jäsentää teoksen rakennetta. Luvassa on huikean taitavan ilma-akrobatian ja nykymusiikin ilta.

Kansanmusiikin hengessä liikutaan myös tiistaina 22.3. ja keskiviikkona 23.3., kun Valvesalissa saa kantaesityksensä Väenpuoli-tanssiteos. Väenpuoli on kaupunkikartanon palveluskunnan asunto, johon on piilotettu muistoja Oulun menneiltä vuosikymmeniltä. Katsoja pääsee kurkistamaan pölyn alle ja pitsiverhojen taakse, kun unohdetut tarinat lähtevät soimaan ja liikkumaan. Väännä soittorasiaa ja uppoudu hetkeksi aikasykkyrään, jossa rytmi herättää sekä salonkikelpoiset että varjossa elävät kertomaan tarinaansa. Teoksen tanssijoina nähdään Essi Kumpuvaara ja Harri Jylhä sekä Petri Kauppinen ja Milla Korja. Säveltäjinä ja muusikoina ovat Niko Kumpuvaara ja Arttu Takalo.

 

Mestarikursseja järjestetään tänä vuonna myös lauluyhtyeille

Festivaalin yhteydessä on viikolla 11 viulun, sellon, kamarimusiikin, lauluyhtyeiden sekä rytmimusiikin mestarikurssit. Kursseille voi hakea aktiivi- tai passiiviopiskelijaksi ja hakuaika päättyy 15.1.2016. Kamarimusiikin sekä sellon mestarikurssin opettajana toimii Marko Ylönen ja viulun mestarikurssin opettajana Miriam Fried. Pääasiassa yhtyetyöskentelynä toteutettavien rytmimusiikin mestarikurssien opettajina toimivat rumpali Teppo Mäkynen sekä kitaristi-säveltäjä Valtteri Laurell Pöyhönen. Valmiiksi muodostetuille lauluyhtyeille tarkoitetulla lauluyhtyeiden mestarikurssilla opettaa Rajaton. Viulun, sellon ja kamarimusiikin opiskelijat esiintyvät omassa konsertissaan perjantaina 18.3. Muut mestarikurssien opiskelijat esiintyvät festivaalin konserttien yhteydessä. Suomen Musiikkilääketieteen Yhdistys ry (SMULY) järjestää festivaalin yhteydessä Musiikkilääketieteen seminaarin aiheella ”Terve tie muusikoksi – miten muusikoksi kypsytään?”

 

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 11.-24.3.2016.

www.omj.fi