14.06.2018

Paimentorven kumua, nukketeatterin humua ja saunan lämpöä juhannusvalkeilla!

Juhlakentällä kaikuu Minna Hokan paimentorven kumu ja tuohitorven soinnista voi nauttia myös Karunan museokirkossa pidettävässä konsertissa. Kahiluodon kartanon pihan työpajassa kuka vaan voi valmistaa itselleen ruokopillin.

Kaikelle kansalle sopiva nukketeatteri- ja kansanmusiikkikonsertti Mytty-iltamat nähdään Antin aukiolla. Näissä iltamissa puhalletaan yhteen hiileen, viikset karkaavat, ujokin uskaltaa ja unelmaroolina on olla puu. Koko maailman polska soi ja mytty muuttuu iloksi.

Lapset ja aikuiset voivat tehdä työpajassa kesäisen kukkaseppeleen tai hypätä suomenhevosen vetämien kärryjen kyytiin. Lapset pääsevät kokeilemaan poniratsastusta, tanssimaan lasten poloneesia ja kokeilemaan perinneleikkivälineitä.

Mari Varonen tuo juhannusvalkeille värikkäitä kansallispukuja kaikkien ihailtavaksi ja muutamaa pukua voi halutessaan myös sovittaa ylleen. Kansallispuvun voi katsoa syntyneen 1800-luvun lopulla ja perustuvan elävässä käytössä olleisiin kansanpukuihin.

Tänä vuonna juhannusvalkeilla pääsee myös kärrysaunan löylyn lämpöön! Sauna löytyy Kahvihuone Mieritzin takaa, mukaan tarvitsee ottaa oma pyyhe ja uima-asu.

Keskikesän pitopöydässä syödään yhdessä taivasalla! Pitopöydän hinta 17 €.

Seurasaaren juhannusvalkeat 22.6.2018 klo 16-01.

Lisätietoja ohjelmasta: www.seurasaarenjuhannusvalkeat.fi

Vältä jonot. Hanki liput etukäteen: www.lippu.fi

Lipunmyynti Seurasaaren sillalla aattona,

liput: 23 €, alle 12-v. maksutta aikuisen seurassa.

Pysäköintitilaa rajoitetusti. Bussi 24 tihennetyin vuoroin.

Lautta Kauppatorilta, lauttamaksu (yhdensuuntainen)

12 €/6 € www.skiipa.fi